• Viljamarkkinoiden alamäki jatkuu

    Uutiset
    22.9.201416:00
    Tuure Kiviranta

    Viljojen pörssihinnat jatkoivat jyrkkää vajoamista viime viikolla. Pariisissa lähin vehnäfutuuri painui loppuviikosta selkeästi alle 160 euron. Perjantai-iltapäivästä hinta oli 155,50 euroa tonnilta.

    Ranskalainen Strategie Grains nosti viime viikolla edelleen arviotaan Euroopan vehnäsadosta.

    Vehnälle ennustetaan EU-alueella 153,8 miljoonan tonnin ennätyssatoa. Samalla kuitenkin muistutetaan, että sadon laatu on kärsinyt. Vehnän hintoja painoi myös tiedot, että Yhdysvaltojen vehnän vienti vetää huonommin kuin viime vuonna.

    Laatuvehnän hinnan arvioidaan vielä kääntyvän nousuun, mutta ehkä vasta ensi vuoden puolella. Rehuvehnää arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen paljon.

    Ohrasadon ennustetaan jäävän Euroopassa hiukan viime vuotta pienemmäksi. Maissille odotetaan ennätystä.

    Kotimaassa leipävehnän ostotarjouksiin ei tullut muutoksia viime viikolla. Rehuvehnällä muutoksia oli ylös ja alas. Luomuhärkäpavun hinta laski kerralla 20 euroa.

    TUURE KIVIRANTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    viljamarkkinat
    vehnän hinta
    vehnäsato
    maatalous
    Eurooppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria