• Suomalaisilla raaka-aineilla lisäenergiaa

    Uutiset
    17.12.201415:00
    MT toimitus

    Tulevaisuudessa yhä useampi yhteisö, yritys ja kotitalous tuottaa osan energiastaan itse. Voimme tuntuvasti lisätä kotimaisten raaka-aineiden käyttöä. Paljon on vielä hyödyntämättä.

    Suomessa on kiellettyä tuottaa lämpöenergiaa esimerkiksi hevosen lannasta, joten Suomessa kehitettyä tekniikkaa myydään Ruotsiin. Siellä energiantuotanto myös hevosen lannasta on sallittua.

    Etelä-Karjalassa on käynnistynyt uusi hanke, jonka tarkoituksena on synnyttää energiaomavaraisia kyliä. Merkittävä osa kokonaisenergiasta käytetään lämmitykseen.

    Emme tarvitse uusia ydinvoimaloita tuottamaan lisäenergiaa.

    Perusenergian tuotannossa tarvitsemme kuitenkin edelleen suuria suomalaisia sähköenergiaa tuottavia yksiköitä Suomen teollisuuden kilpailukyvyn takaamiseksi. Nykyisen energiantuotannon määrän säilyttämiseksi ainoa kannatettava ydinvoimalahanke on korvaavan reaktorin rakentaminen Fortumin Loviisan Hästholmeniin, joka tarkoittaa reilua tuhatta megawattituntia.

    Nykyisten reaktoreiden käyttöikä tulee vastaan 2027 ja 2030.

    Loviisassa on jo koulutettu henkilökunta, pitkä turvallisuuskulttuuri ja vaadittava infra.

    Loviisan ydinvoimalupa ja hajautetun energiantuotannon merkittävä lisääminen tulevat olemaan keskeisiä Uuttamaata ja koko Suomea koskevia energia-, ympäristö- ja talouskysymyksiä kevään eduskuntavaaleissa ja tulevan hallituksen hallitusohjelmassa.

    Outi Lankia

    ympäristöinsinööri

    kaupunginvaltuutettu (kesk.)

    Porvoo

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiaomavaraisuus
    kotimaiset raaka-aineet
    ydinvoimalat
    Loviisa
    Fortum
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria