• Posiva torjuu Fennovoiman jätteet

    Uutiset
    2.3.201215:00
    STT

    Ydinjätehuoltoa hoitava Posiva ei ole valmis avaamaan Olkiluodon loppusijoituspaikkaa Fennovoiman tulevan voimalan jätteille, vaikka hallitus yritystä siihen patistelee.

    Toimitusjohtaja Reijo Sundellin mukaan Olkiluodon loppusijoitukseen mahtuvat nykytiedon mukaan vain Posivan omistajien, eli Teollisuuden voiman ja Fortum Power & heatin 12 000 tonnin jätteet.

    ”Saari on rajallinen. Jätteitä voi sijoittaa vain ehdottoman ehjään kallioon”, Sundell sanoi.

    Sundellin mukaan Posiva on kuitenkin valmis tekemään yhteistyötä Fennovoiman kanssa ja tarjota apuaan turvallisen loppusijoituspaikan etsimisessä.

    Sundell kommentoi hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanottoa, jossa väläytettiin jäteyhteistyön edistämistä lainsäädännön voimin. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) piti mahdollisena myös yhteistä loppusijoituspaikkaa, jos se osoittautuu parhaaksi vaihtoehdoksi.

    Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää toivoi hallituksen väliintulon johtavan siihen, että loppusijoituksesta saadaan tehtyä puolueeton yhteinen selvitys. Oman loppusijoituspaikan rakentaminen on myös selvityksen alla.

    ”Meiltä edellytetään, että omaa vaihtoehtoa selvitetään. Mutta hallituksen kannanotto oli selkeä, että Olkiluodon tilakysymys selvitetään. Kyllä minä luotan, että puolueeton selvitys saadaan käyntiin”, Saarenpää sanoi.

    MT–STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Posiva
    Fennovoima
    Olkiluoto
    ydinvoima
    jätteiden loppusijoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle