

Vanhuuseläkkeellä työskentely on kasvanut jo pari vuosikymmentä. Nyt kasvu on pysähtynyt, kertoo Eläketurvakeskus.
”Kun pitkäksi venynyt taantuma on heikentänyt työllisyyttä koko väestössä, se on heijastunut myös eläkeläisten työmahdollisuuksiin”, kertoo Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto tiedotteessa.
Myös eläkeiän nousu vaikuttaa tilastoihin.
Viime vuoden lopussa töitä teki 81 000 vanhuuseläkeläistä. Määrä laski muutamalla tuhannella edellisvuodesta.
Alle 80-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä käy nyt töissä noin viidennes.
80-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä enää noin tuhat tekee töitä.
Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Anu Polvisen mukaan työskentely on yleensä osa-aikaista, satunnaista tai epäsäännöllistä.
Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan vanhuuseläkeläisistä töitä tekevät eniten 65–68-vuotiaat. Näistä ikäryhmistä käy töissä 7 000–8 000 vanhuuseläkeläistä.
80-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä enää noin tuhat tekee töitä.
Noin kolmannes eläkeläisistä työskentelee, koska heillä on vaikeuksia tulla toimeen taloudellisesti.
”Suurin osa työskentelee vanhuuseläkkeellä ihan muista kuin taloudellisista syistä. Työ pitää yllä sosiaalisia suhteita tai identiteettiä”, kertoo Polvinen MT:lle.
Nyt alle 80-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä käy töissä noin viidennes.
Työ tuo elämään merkitystä eläköitymisen jälkeenkin, kertoo Tempore Henkilöstöpalvelut oy:n toimitusjohtaja Jaana Jantola.
Julkisomisteinen Tempore tarjoaa sijaisia hyvinvointialueille ja kunnille sosiaali- ja terveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen sekä ateria- ja puhtauspalveluihin.
”Sote-alan keikkailussa vahvistuu myös tarpeellisuuden tunne. Keikkalainen tietää, että vakituisia henkilöitä on pois töistä ja joku tarvitaan hoitamaan lapsia, ikäihmisiä, vammaisia ja muita, jotka ovat hoidon ja hoivan tarpeessa”, kertoo Jantola.
Tempore kuuluu kuntien, kuntayhtiöiden ja hyvinvointialueiden omistamaan Numera-konserniin, jonka suurimmat osakkaat ovat Porin, Hämeenlinnan ja Turun kaupungit.
”Sote-alan keikkailussa vahvistuu myös tarpeellisuuden tunne.”
Yhdeksän prosenttia Temporen kautta keikkatyötä etsivistä on eläkeläisiä.
Yläikärajaa keikkatöiden tekemiselle ei ole. Jantolan mukaan sote-alalla muutama heittää keikkaa vielä 80 ikävuoden tienoillakin.
”Kyllähän sote-työ on fyysisestikin aika vaativaa. Keikkailijat itse tunnistavat, milloin he eivät enää jaksa.”
Nyt sote-alan keikkailevia ammattilaisia on Temporella noin 12 000.
Yli 70-vuotiaat ovat tänä vuonna tehneet keskimäärin 41 keikkaa per henkilö.
Vanhimmat keikkailijat ovat Jantolan mukaan aktiivisimpia. Yli 70-vuotiaat ovat tänä vuonna tehneet keskimäärin 41 keikkaa per henkilö. Yli 60-vuotiaat ovat tehneet 36 ja 16–59-vuotiaat 27 keikkaa henkilöä kohti.
Temporen rekisteriin kuuluvista yli 70-vuotiaista keikkaa tekee 99 prosenttia. Keskimäärin keikkaa tekee 86 prosenttia rekisteriin kuuluvista ihmisistä.
”Ikääntyneet lähtevät keikkailuun mukaan tosimielellä”, sanoo Jantola.
Tästä kertoo sekin, että yli 60-vuotiaat sote-alan keikkailijat pitävät voimassa lääkehoitokoulutuksia ja lääkelupia. ”Lähes kolmanneksella on kaikki luvat kunnossa.”

Kesäisin eläkeläiset nauttivat elämästään.
Kesäisin eläkeläiset nauttivat elämästään. Keikkatyöt houkuttelevat muina vuodenaikoina.
”Moni alkaa tehdä keikkaa 1–3 kuukautta sen jälkeen, kun jää eläkkeelle päivätyöstään”, kertoo Jantola.
”Kun on tullut siivottua ja oltua lastenlasten kanssa ja tehtyä asiat, mitä on ajatellut tehdä vapaalla, sitten tulee se, että mitäs minä sitten tekisin.”
Joulun aika on vuokratyötä välittäville firmoille poikkeusaikaa.
Tempore palvelee kahdeksaa hyvinvointialuetta. Alueet käyttävät sijaisina ensisijaisesti omaa vakituista henkilöstöään ja varahenkilöitä. Lisäksi henkilöstöä voidaan siirtää yksiköiden välillä. Vuokrattava henkilöstö on viimeinen vaihtoehto.
Tempore saa täytettyä avoimista sijaisuuksista 94 prosenttia. Työkeikat ovat yleensä 1–3 päivän pituisia. Yli 80 prosenttia keikoista alkaa samana päivänä.
”Arvio siitä, tarvitaanko sijaista, tehdään niin lähellä työvuoron alkua kuin mahdollista. Emme puhu enää tunneista. Osa sijaisuuksista ilmoitetaan vasta työvuoron jo alettua”, kertoo Jantola.
Joulun aika on vuokratyötä välittäville firmoille poikkeusaikaa. Vakituiselle henkilöstölle osuu arkipyhistä ylimääräisiä vapaapäiviä, joten työkeikkoja on poikkeuksellisesti auki myös kauemmas tulevaisuuteen.
Vanhuuseläkkeen rinnalla tehdystä työstä kertyy uutta eläkettä 1,5 prosenttia vuosiansiosta.
Uusi eläke pitää hakea erikseen. Sen saa maksuun, kun eläkevakuuttamisen yläikäraja täyttyy. Tämä ikäraja on ensi vuonna 69 vuotta.
Eläkettä verotetaan eri tavalla kuin palkkaa. Siksi tarvitset kaksi verokorttia, jos työskentelet eläkkeellä ollessasi – toisen eläkettä ja toisen palkkaa varten.
Lähde: Eläketurvakeskus
”Osa sijaisuuksista ilmoitetaan vasta työvuoron jo alettua.”
Korona-aikana sote-alan keikkatyön kysyntä oli Jantolan mukaan huipussaan, samoin hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuoden 2023 alussa.
”Nyt meillä on hoitajia työttöminä. Muutos oli aika nopea.”
Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialue kertoi joulukuun alussa vähentävänsä yli 300 vakituista työntekijää. Lisäksi 140:tä määräaikaista työsuhdetta ei jatketa.
Uhkaako hoitajapula taas, kun väestö ikääntyy eli hoidettavien määrä kasvaa ja sote-alalta jäädään eläkkeelle?
”Vuoden 2028 keväälle odotetaan ensimmäistä huippua eläköitymisten määrässä. Siinä kohtaa voi taas olla pulaa hoitajista.”
Eläkkeellä työskentelevät etenkin miehet, vastikään eläkkeelle siirtyneet, korkeakoulutetut ja suurempituloiset.
Eläkkeellä töitä jatkavat keskimääräistä useammin esimerkiksi johtajat ja erityisasiantuntijat sekä palvelu- ja myyntityöntekijät, kuten sairaanhoitajat ja lähihoitajat.
Yrittäjät työskentelevät eläkkeellä useammin kuin palkansaajat. Yrittäjistä ja maanviljelijöistä eläkkeellä työskentelee yli kolmasosa.
Työssäkäynnin määritelmänä on, että palkka- ja yrittäjätuloja on vähintään 500 euroa vuodessa.
Lähde: Anu Polvinen