• Puukaupan kone jyrähtää käyntiinkun kelirikko hellittää

    Uutiset
    22.4.201516:00
    Hanna Lensu

    Puukaupan kevätkiireet alkavat näinä päivinä. Metsäteollisuus ry:n puukauppatilaston mukaan viime viikolla puuta ostettiin yksityismetsistä puoli miljoonaa kuutiota.

    Vauhti vastaa edellisvuosien viikon 16 tahtia.

    ”Puukaupassa on nyt selvästi elämää. Kaiken järjen mukaan tästä mennään kiihtyvällä tahdilla kesää kohti”, sanoo eteläsuomalaisen Koskisen puuteollisuuskonsernin metsäpäällikkö Jussi Joensuu.

    Yhtiö ostaa kuusi-, mänty- ja koivutukkia. Tarvetta puulle on Joensuun mukaan runsaasti, vaikka sekä kotimaassa että vientimaissa rakentaminen on vaisua.

    ”Kevättä ja kesää kohti mentäessä kannattaa sahata, vaikka kannattavuus onkin heikentynyt. Sahatavaran hinnat ovat pudonneet viime vuodesta 15–20 euroa kuutiolta”, Joensuu arvioi.

    ”Kun siihen lisätään rikkidirektiivin vaikutus, tuloksentekokyky on kaikilla huonontunut.”

    MTK:n elinkeinopäällikkö Marko Mäki-Hakola arvioi, että mänty- ja koivutukilla on nyt paras kysyntä.

    ”Kuidussa on edelleen ylitarjontaa. Esimerkiksi Länsi-Suomessa ei näin vaikeata kevättä ole aiemmin ollut. Firmoilla on ollut paljon puuvarantoja.”

    Kuitupuun markkinatilanne on heikentynyt jo vuosien ajan. Nyt Mäki-Hakola odottaa, että asiaan saadaan korjausta.

    Tämän kevään tilannetta auttaa kesäkorjuukohteiden sesonki.

    Pitemmällä tähtäyksellä apua tulee Äänekosken investoinnista ja mahdollisista muista tehdashankkeista.

    Mäki-Hakola ja Joensuu ovat toiveikkaita, että tuleva Juha Sipilän (kesk.) hallitus tarttuu puukauppaa edistäviin toimiin.

    ”Myönteiset linjaukset lisäisivät metsänomistajien aktiivisuutta välittömästi”, Mäki-Hakola toteaa.

    Hanna Lensu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsäteollisuus
    sahatavara
    puumarkkinat
    metsäteollisuuden investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle