• Matalapaine tuo alkuviikosta maan eteläosiin vettä ja keskivaiheille jopa 20 senttimetriä lunta

    Ajokeli muuttuu huonoksi tai erittäin huonoksi lähes koko maassa.
    Tilaajalle
    Uutiset|Sää
    30.1.202308:22
    Laura Tuomola & Mikko Laine

    Alkuviikon aikana Suomen yllä vaikuttaa laaja matalapaineen alue. Matalapaine tuo mukanaan sateita, jotka ovat maan keskivaiheilla ja pohjoisessa pääasiassa lunta. Etelämpänä olomuoto on ajoittain vettä ja räntää.

    Lunta sataa eniten maan keskivaiheilla, jossa kahden vuorokauden kertymä voi olla jopa yli 20 senttimetriä.

    Varoitus huonosta ajokelistä on voimassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta koko maassa maanantaina. Maan keskivaiheilla ajokeli on jopa erittäin huono lumisateen takia.

    Tiistain aikana suurimmat sateet väistyvät itään. Keskiviikkona heikkoja lumisateita tulee vielä siellä täällä, maan eteläosaan voi iltapäivästä tulla hieman yhtenäisempää lumisadetta ja lumikertymä voi olla muutaman senttimetrin luokkaa.

    Lämpötila pysyttelee maanantaina päivällä plussan puolella lähes Oulun korkeudella asti, tiistaiksi hieman viilenee ja plussan puolella ollaan lähinnä enää maan länsiosassa.

    Keskiviikkona on laajalti pikkupakkasta, kylmintä on Pohjois-Pohjanmaalla, jossa voi paikoin mennä 10 pakkasasteen raja rikki.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    matalapaine
    lumi
    sääilmiöt
    ajokeli
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita