• MT:n liitteenä ilmestyvä Maaseudun Tiede uudistui

    Uutiset
    12.3.201215:00
    Heikki Vuorela

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n ja Maaseudun Tulevaisuuden yhteistyönä tuottama Maaseudun Tiede -liite ilmestyy tämän lehden välissä uudistuneena.

    ”Raikkaalla ulkoasulla ja selkeällä juttujen asettelulla pyrimme tarjoilemaan maa- ja elintarviketalouden tuoreiden tutkimusten tulokset entistäkin paremmin lukijoiden saataville. Liitteen sivumäärä kasvaa 20 sivuun, ja lehdestä löytyy luettavaa koko ruokaketjusta kiinnostuneille”, kertoo liitteen toimitussihteeri Niina Pitkänen MTT:stä.

    Maaseudun Tieteen päätarkoitus on kertoa maa- ja elintarvikealan tutkimustietoa. Tavoitteena on antaa virikkeitä tiedon soveltamiseksi käytäntöön, mutta myös poliittiseen päätöksentekoon.

    Ulkoasun lisäksi uutta ovat tutkijan mielipidepalsta, jonka kirjoittaja ja aihe vaihtuvat ajankohtaisuuden mukaan, kolumni, sarjakuva ja arkipäivän tieteentekijän esittely. Ensimmäisessä numerossa osuudestaan tieteen tekemiseen kertoo MTT:n tutkimushankkeen sopimusviljelijä Kari Vaismaa.

    Lampaita-sarjakuvaa piirtää turkulainen arkeologi Jouko Pukkila.

    ”Aiheena lampaat ovat kiehtovia, koska niihin liitetään mielikuvia niin laumasieluisuudesta kuin helposta ohjailtavuudesta. Noiden mielikuvien peilaaminen ihmisten maailmaan ja toisaalta niiden kääntäminen päälaelleen on jaksanut viehättää minua”, Pukkila kertoo.

    Kolumnistina aloittaa kokemäkeläinen 33-vuotias Aapo Korkeaoja. Hän on taiteen maisteri, opettaja ja kuraattori sekä luomuviljelijä.

    Omasta mielestään hän hahmottuu sitkeänä idealistina tai vekkulina isänä.

    Taide ja maatalous ovat Korkeaojan mielestä luonteva ja hyvin toisiinsa lomittuva pari. ”Elämäntapa-ammatti, alkutuotanto, uhanalaisuus ja tukiaiset yhdistävät kumpaakin ammattia ja elämänlajia.”

    Kolumneissaan Korkeaoja sanoo pyrkivänsä hivuttautumaan arjen itsestäänselvyyksien selustaan löytääkseen totuuden, tai ainakin sen osia.

    Maaseudun Tiede ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on luettavissa myös netissä. Linkki on MTT:n verkkosivujen julkaisut-alasivulla.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tiede
    maatalous ja tiede
    lehti
    kolumni
    sarjakuva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle