• PTT ennustaa tälle vuodelle 0,4 prosentin kasvua

    Hienoisesta kasvusta huolimatta Suomen talous on ensi vuonna edelleen 4,2 prosenttia pienempi kuin vuonna 2008.
    Halpa öljy edesauttaa Suomen hienoista talouskasvua. Toisaalta vahvempi kasvu vaatisi investointeja uusiin tekniikoihin. Kuvassa ST1:n jätteestä valmistettua bioetanolia myyvä huoltoasema.
    Halpa öljy edesauttaa Suomen hienoista talouskasvua. Toisaalta vahvempi kasvu vaatisi investointeja uusiin tekniikoihin. Kuvassa ST1:n jätteestä valmistettua bioetanolia myyvä huoltoasema. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    24.3.201511:21
    MT toimitus

    Pellervon taloustutkimus (PTT) ennustaa tälle vuodelle 0,4 prosentin ja ensi vuodelle 1,4 prosentin kasvua bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan Suomen talous on ensi vuonna edelleen 4,2 prosenttia pienempi kuin vuonna 2008.

    PTT:n mukaan maailmantalouden kasvu kiihtyy tänä vuonna 3,5 prosenttiin. Suomen talous saa vetoapua erittäin matalasta korkotasosta, öljyn hinnan laskusta ja euron heikkenemisestä.

    Kotimaista kysyntää heikentävät muun muassa julkisen talouden sopeuttaminen ja tulotason heikko kasvu. Hintojen ennustetaan kuitenkin laskevan, mikä parantaa osaltaan ostovoimaa.

    Viennin ennustetaan kasvavan ensi vuonna kolme prosenttia.

    –  Viennin kasvu on hyvä tavoite, mutta siihen pääseminen on kovan työn takana. Jos Suomi haluaa toimia teknologian eturintamassa, uusien tuotteiden kehittäminen vie aikaa ja vaatii investointeja, PTT toteaa.

    PTT:n mukaan hallitus tarvitsee vakuuttavan suunnitelman velkaantumisen kääntämiseksi laskuun, mutta sopeutukset on jaksotettava useammalle vuodelle.

    Artikkelin aiheet
    PTT
    talousennuste
    Suomen talous
    BKT
    talouskasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria