Hallituksen päätös siirtää kuntavaalit huhtikuun 18. päivästä kesäkuun 13. päivään muuttaa muitakin päivämääriä. Ehdolle ehtii asettua 4. toukokuuta saakka ja siihen saakka on myös aikaa muuttaa jo antamaansa suostumusta.
Osa kunnista on vahvistanut aiempia ilmoituksia lakisääteisessä aikataulussa eli 18.3. ja jatkaa vaaleihin valmistautumista kahdella rinnakkaisella aikataululla.
Kotimaan ennakkoäänestys pitenee viikolla kahteen viikkoon ja on 26.5.–8.6.
Kunnat ovat saamassa lisäkuluista poikkeuksellisesti kertakorvauksena 1,1 euroa per äänioikeutettu, yhteensä 4,9 miljoonaa euroa.
Hallituksen perusteluina ovat turvallisuus ja äänestysaktiivisuuden nostaminen.