• Kolme irrallaan ollutta koiraa hyökkäsi talutushihnassa olleet koiran kimppuun Lapinlahdella – seurauksena vakavat vammat

    Hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira sai vakavia puremavammoja.
    Irrallaan olleiden koirien omistaja ei poliisille antamansa selityksen mukaan ollut huomannut, että koirat olivat onnistuneet karkaaman aidatusta häkistä.
    Irrallaan olleiden koirien omistaja ei poliisille antamansa selityksen mukaan ollut huomannut, että koirat olivat onnistuneet karkaaman aidatusta häkistä. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    7.11.201914:57
    Matti Tuominen

    Itä-Suomen poliisi kertoo, että kolme irrallaan ollutta koiraa aiheutti talutushihnassa ulkoilleelle koiralle vakavat vammat Lapinlahden Varpaisjärvellä keskiviikkona illalla.

    Koiran omistaja oli ollut seitsemän aikaan ulkoiluttamassa talutushihnassa ollutta koiraansa, kun kolme irrallaan ollutta koiraa hyökkäsi hänen koiransa kimppuun.

    Poliisi kertoo, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira sai vakavia puremavammoja.

    Irrallaan olleiden koirien omistaja ei poliisille antamansa selityksen mukaan ollut huomannut, että koirat olivat onnistuneet karkaaman aidatusta häkistä. Omistaja sai pian hyökkäyksen jälkeen koiransa kiinni.

    Asiasta on kirjattu rikosilmoitus eläimen vartioimatta jättämisestä.

    Artikkelin aiheet
    koirahyökkäys
    Lapinlahti
    koira
    poliisi
    vammat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle