• Kaksi kynttilää ikkunalle itsenäisen Suomen kunniaksi

    Tänään poltetaan ikkunalla kahta kynttilää kello 18–20. Perinne on kuitenkin vanhempi kuin itsenäinen Suomi.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    6.12.201117:00
    MT toimitus

    Ruotsin vallan ja autonomian aikana kynttilät juhlistivat kuninkaallisten merkkipäiviä tai vierailuja, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko . Sortovuosina niitä poltettiin protestiksi Runebergin päivänä 5. helmikuuta.

    Kun itsenäisyyspäiväksi vakiinnutettiin joulukuun kuudes päivä vuoden 1919 syksyllä, siirtyi myös kynttilöiden polttaminen sille päivälle. Itsenäisyyden liitto ehdotti vuonna 1927, että kynttilöitä poltettaisiin kello 18–21.

    Kahden kynttilän polttamista on pidetty myös jääkäreille tarkoitettuna merkkinä. Kynttilät olivat viesti turvallisesta majapaikasta, kun jääkärit matkasivat Suomesta Ruotsin kautta Saksaan.

    Kynttilöiden polttaminen on lisäksi ollut yleinen juhlatapa. Esimerkiksi Immi Hellénin (1861–1937) Joulukirkkoon-laulussa lauletaan ”joka ikkunalla kaksi kynttilää”, Nirkko muistuttaa.

    Kahden kynttilän on selitetty viittaavan esimerkiksi kotiin ja isänmaahan, Nirkko kertoo. Toisaalta kaksi kynttilää sopii parhaiten tavalliseen vanhaan ikkunatyyppiin. Yksi tai kolme olisivat toispuoleisia ja neljä jo aikamoista tuhlausta. Mitään tarkkaa sääntöä kynttilöiden lukumäärästä ei ole.

    Artikkelin aiheet
    itsenäisyyspäivä
    kynttiläperinne
    suomalainen kulttuuriperinne
    Suomen historia
    Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle