• Media: Belgian arvio terroriuhasta korkeimmalle tasolle – myös metroasemalla räjähdys

    Brysselin lentokentällä kerrotaan kuolleen 11 henkeä. Metroa ollaan sulkemassa.
    Uutiset
    22.3.201611:49
    STT

    Brysselin lentokentällä ammuttiin ennen kahta tuhoisaa räjähdystä, kertoo belgialainen uutistoimisto Belga. Ennen räjähdyksiä kuului myös arabiankielistä huutoa.

    Räjähdyksissä on mediatietojen mukaan haavoittunut tai kuollut useita ihmisiä. Poliisi on vahvistanut ainakin yhden kuolonuhrin, mutta yleisradioyhtiö RTBF:n toimittaja puhuu yli kymmenestä kuolonuhrista.

    Belgian yleisradioyhtiö RTBF:n toimittajan palomiehiltä saamien tietojen mukaan kuolonuhreja olisi 11. Tieto on varmistamaton.

    Lentokentällä on yhä ihmisiä sen muissa osissa. Heitä on kehotettu pysymään paikoillaan.

    Mediatietojen mukaan räjähdykset tapahtuivat American Airlinesin lähtöselvityksen lähettyvillä aamukahdeksalta paikallista aikaa. Sosiaaliseen mediaan ladatuissa kuvissa näkyy haavoittuneita ihmisiä sekä pahoin tuhoutunut terminaalirakennus. Rakennuksen ikkunalasit ovat tuhoutuneet ja kattolevyjä pudonnut kentälle. Kentältä on kuvattu myös videoita ihmisistä, jotka juoksevat kentältä pois.

    Sky Newsin toimittaja Alex Rossi oli lentokentällä, kun hän kuuli kaksi kovaa räjähdystä.

    "Tunsin rakennuksen liikkuvan. Siellä oli myös tomua ja savua", Rossi kertoo.

    "Kuljin kohti räjähdyspaikkaa, ja sieltä tuli sekavia ja sokissa olevia ihmisiä."

    AFP:n mukaan Belgia nostaa arvion maahan kohdistuvasta terroriuhasta korkeimmalle tasolle. Asiasta kertoo belgialaisministeri.

    Belgialaismedian mukaan myös brysseliläisellä metroasemalla on räjähtänyt. La Libre.be:n mukaan useat silminnäkijät ovat raportoineet Twitterissä, että räjähdys sattui Maelbeekin metroasemalla.

    Brysselin metroa ollaan sulkemassa.

    Artikkelin aiheet
    terrorismi
    Bryssel
    räjähdykset
    lentokenttä
    metroasema
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria