• Littoistenjärven paiseinen kala lähtee tutkimuksiin Eviraan

    Järvestä on löytynyt samalta pieneltä alueelta kaikkiaan seitsemän paiseiden peitossa ollutta haukea.
    Littoistenjärvestä löytyi paiseiden peitossa olevia haukia tällä viikolla.
    Littoistenjärvestä löytyi paiseiden peitossa olevia haukia tällä viikolla. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    28.9.201720:50
    STT

    Littoistenjärvestä nostettu valkoisten paiseiden peitossa oleva hauki lähtee perjantaina tutkimuksiin Elintarviketurvallisuusvirastoon Eviraan, kertoi järven osakaskuntien hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Heikkilä.

    Järvestä on löytynyt samalta pieneltä alueelta kaikkiaan seitsemän paiseiden peitossa ollutta haukea.

    "Sukeltajat kävivät eilen (keskiviikkona) katsomassa eri paikoissa, mutta siellä ei ollut mitään."

    Eviran tutkimuksiin lähtee vain yksi hauki, sillä merikotkat ehtivät syödä muut kuusi.

    Varsinais-Suomessa Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla sijaitseva Littoistenjärvi nousi julkisuuteen toukokuussa, kun kemikaalipuhdistus kirkasti järven veden lähes turkoosiksi. Monet alkoivat epäillä puhdistuksen aiheuttaneen myös haukien paiseet.

    Eräät asiantuntijat ovat kuitenkin epäilleet taudin aiheuttajaksi vesihometta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle