• Ylevero säilyy

    Ylen tulevaisuudesta löytyi sopu.
    Ryhmä päätti asiasta tiukan äänestyksen jälkeen. Lehtikuva / Vesa Moilanen.
    Ryhmä päätti asiasta tiukan äänestyksen jälkeen. Lehtikuva / Vesa Moilanen. 
    Uutiset
    16.6.201619:15
    STT

    Yle-työryhmä on saavuttanut yksimielisen lopputuloksen Ylen tulevaisuuden päälinjoista. Kaikki eduskuntaryhmät ovat hyväksyneet työryhmän esityksen ryhmäkokouksissaan.

    Liikenne- ja viestintäministeriö oli asettanut parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Yleisradion julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta.

    Perussuomalaisten ryhmä päätti asiasta tiukan äänestyksen jälkeen. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan perussuomalaisille oli keskeistä, että monikulttuurisuuden pykälä poistettiin Yleisradion tehtävistä.

    STT:n tietojen mukaan Ylen tehtävistä on poistettu sana monikulttuurisuus. Se on korvattu kulttuurien moninaisuudella.

    Terho ei suostunut kertomaan, miten äänet ryhmässä jakautuivat. Etukäteen epäiltiin, että ratkaisun hyväksyminen voisi olla perussuomalaisille muita vaikeampaa.

    SDP:n Eero Heinäluoman mukaan Ylen odotetaan tulevaisuudessa tekevän yhteistyötä muun median kanssa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi urheiluohjelmissa yhteishankintoja kuitenkin niin, että journalistiset päätökset tehdään kaikissa taloissa erikseen.

    Heinäluoman mukaan tärkeintä on yhteisymmärrys Ylen lähivuosien toiminnasta ja se että yhteisymmärrys rahoituksesta ulottuu seuraaville seitsemälle vuodelle.

    Artikkelin aiheet
    ylevero
    Yleisradio
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    mediapolitiikka
    julkinen palvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria