• Arvio: Tekoäly ja automatisaatio korvaavat noin tuhat Kelan työntekijää vuoteen 2035 mennessä

    Kelan tavoitteena on saavuttaa vuoteen 2035 mennessä jopa 80 prosentin automaatioaste sekä asiakaspalvelussa että hallinnossa.
    Kelassa työskenteli viime vuoden lopussa noin 8 000 ihmistä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    Kelassa työskenteli viime vuoden lopussa noin 8 000 ihmistä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    19.11.202509:55
    STT–

    Kela tulee vähentämään vuoteen 2035 mennessä noin tuhat työntekijää automatisaation ja tekoälyn käytön kasvaessa, arvioi Kelan johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma STT:lle.

    Luvut eivät kuitenkaan ole Mäki-Lohiluoman mukaan vielä täysin varmoja.

    ”Asiasta on vaikea tehdä arviota tällä hetkellä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ajassa pitää elää ja meidän tulee elää yhteiskunnan muutoksen mukana ja haluamme opettaa kelalaisillekin uusia taitoja”, Mäki-Lohiluoma vastasi STT:n kysymykseen tekoälyn työllisyysvaikutuksista Kelan keskustelutilaisuudessa tiistaina.

    Samansuuntaisen arvion antoi myös Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen viime viikolla julkaistussa Puheenaihe-podcastissa. Lehtosen mukaan tekoäly voisi korvata Kelan etuuskäsittelijöitä.

    Kelassa työskenteli viime vuoden lopussa yhteensä noin 8 000 ihmistä. Kelan valtakunnallisissa palveluissa eli aiemmissa etuuspalveluissa työskenteli tuolloin noin 5 000 ihmistä.

    Kelan tavoitteena on saavuttaa vuoteen 2035 mennessä jopa 80 prosentin automaatioaste sekä asiakaspalvelussa että hallinnossa.

    Asiakkaalle tämä tarkoittaisi, että tulevaisuudessa ei välttämättä tarvitse asioida ollenkaan suoraan Kelan kanssa, vaan asioiminen Kelassa hoituisi täysin itsenäisesti.

    Kelan johtavan asiantuntijan Riikka Lindroos-Järvitalon mukaan tekoälyn hyödyntämisellä voi myös olla myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen.

    ”En näe, että tekoäly ainoastaan vähentäisi työntekijöiden määrää. Tekoäly voi myös tuoda uutta työtä, sillä jonkun pitää sitä myös valvoa.”

    Kelan pääjohtaja Lehtonen on ollut viime päivinä runsaasti julkisuudessa Kelan työntekijöihin liittyvien kommenttiensa vuoksi. Kohu sai alkunsa Kelan työntekijöitä närkästyttäneestä uudesta etätyölinjauksesta, johon liittyen Lehtonen sanoi julkisuudessa, ettei Kelalla ole nykyisessä työvoimatilanteessa erityistä tarvetta pitää "ihan viimeisen päälle" kiinni työntekijöistään.

    Myöhemmin Lehtonen on pyytänyt Ilta-Sanomien saamalla videolla sanavalintojaan Kelan henkilökunnalta anteeksi.

    Tekoälystä toivotaan olevan lähitulevaisuudessa apua Kelan liikamaksuihin eli Kelan maksamiin ylimääräisiin tai aiheettomiin etuuksiin.

    Tilaisuudessa Lindroos-Järvitalo kertoi Kelan parhaillaan kehittävän liikamaksuihin ratkaisua, jossa yhtenä välineenä toimii tekoäly. Tarkoituksena on, että asiakkaalle tiedotettaisiin jo ajoissa, jos näyttää siltä, että hänelle ollaan maksamassa liikaa tukia. Vuonna 2023 Kela maksoi noin 117 miljoonaa euroa liikaa etuuksia.

    Tarvittaessa ihminen pystyisi Lindroos-Järvitalon mukaan muuttamaan tai kumoamaan tekoälyn päätöksiä.

    Kela yhdessä muun muassa verottajan kanssa toivovat tekoälyn käytön lisäämiseksi muutoksia digipalvelulakiin niin kutsutun palveluautomaatioon osalta.

    Tällä hetkellä lain mukaan ihmisen tulee tarkistaa ja varmistaa esimerkiksi chatbottien vastausten sisältö.

    Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Teija Hauteran mukaan toinen keskeinen este tekoälyn hyödyntämiselle julkishallinnossa tällä hetkellä on se, että laissa on säädetty edellytykset sille, millä perusteilla asian saa ratkaista automaatiolla. Päätöksen tulisi perustua vain ihmisen etukäteen määrittelemiin käsittelysääntöihin.

    Generatiivisen tekoälyn ei koeta täyttävän näitä edellytyksiä.

    Lakirajoitteiden vuoksi tekoäly ei voi tällä hetkellä tehdä Suomessa viranomaispäätöksiä, eikä se voi tuottaa esimerkiksi viranomaissivustoilla toimivien chatbottien tarjoamia palveluita.

    Tällä hetkellä valtiovarainministeriön asettama työryhmä selvittää muutosten tekemistä digipalvelulakiin palveluautomaation osalta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle