• Pitää alentaa myös puun myyntiveroa

    Uutiset
    12.4.201316:00
    LAURI OINONEN

    Kun nyt maamme hallitus on voimakkaasti alentamassa yritysten ja eri osinkotulojen verotusta, olisi oikea aika alentaa perustelluista syistä puunmyynnin verotustakin.

    Metsätalous maksaa aivan kohtuuttoman suurta pääomatulojen mukaista verotusta. Nykyinen 30 prosentin vero puun myynnistä ja yhtiöiden sekä muiden ostajien tavoittelemien suurten puukauppojen 32 prosentin vero yli 50 000 euron puunmyynneistä ovat käytännössä suurimmat esteet puun saatavuudelle ja koko metsäklusterin työllisyydelle.

    Korkea verotus puun myymisestä koetaan jarruna, joka estää varmasti myös metsien kasvatushakkuita, jotka olisi tehtävä ajallaan. Puun myyntiveron alennus olisi kaikkein nopeimmin työpaikkoja maaseudulle ja heijastusvaikutuksina kautta maan eri elinkeinoihin tuottava sijoitus.

    Tämän veron alennuksen vaikutukset ulottuisivat muun muassa kuljetuselinkeinoihin, metalliteollisuuteen, konekorjaamoihin sekä kotimaisen puuenergian käytön edistämiseen.

    Toivon, että nyt eduskunta ja hallitus huomaavat tämän mielestäni kaikkein nopeimmin ja laaja-alaisemmin työllisyyttä edistävän ja eri elinkeinoihin myönteisesti kotimaista tuotantoa turvaavan veropoliittisen ratkaisun seuraukset.

    Ja näiden perusteella alentavat puun myynnin verotuksen ainakin muun yritystoiminnan nyt alennettavalle verotuksen tasolle samanaikaisesti.

    Tällä hetkellä Suomen puun myyntitulojen verotus lienee kansainvälisesti eräs korkeimpia ellei suorastaan korkein. Se muodostaa myös yhden lisäkustannuksen metsäteollisuuden vientimarkkinoille.

    Lauri Oinonen

    Mhy Keski-Suomen valtuutettu

    Keuruu

    Puun myyntitulojen

    verotus lienee

    kansainvälisesti eräs korkeimpia.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puun myyntivero
    metsätalous
    verotus
    työllisyys
    Mhy Keski-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle