• Lännen Media: Oikeusasiamies saanut yli 40 kantelua Kelan ruuhkista

    Valitukset koskevat toimeentulotuen käsittelyaikoja, sähköisen järjestelmän ongelmia ja asiakaspalvelun jonoutumista.
    Toimeentulotuen myöntäminen siirtyi kunnilta Kelalle vuodenvaihteessa.
    Toimeentulotuen myöntäminen siirtyi kunnilta Kelalle vuodenvaihteessa. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    21.2.201710:08
    STT

    Kelan ruuhkista on tullut jo yli 40 kantelua eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon, kertoo Lännen Media. Valitukset koskevat toimeentulotuen käsittelyaikoja, sähköisen järjestelmän ongelmia ja asiakaspalvelun jonoutumista.

    Kanteluita on tullut ympäri Suomen.

    Lisäksi oikeusasiamiehen toimistoon soitetaan päivittäin puheluja, joissa ihmiset purkavat joko toimeentulotuen käsittelyn viivästymistä koskevaa hätää tai raivoa.

    Oikeusasiamiehen toimisto on pyytänyt Kelalta selvitystä kanteluissa mainituista epäkohdista. Osa selvityksistä on jo saatu.

    Eduskunnan oikeusasiamies Jussi Pajuoja tekee Lännen Median mukaan johtopäätöksensä tilanteesta näillä näkymin maaliskuussa.

    Toimeentulotuen myöntäminen siirtyi kunnilta Kelalle vuodenvaihteessa.

    Artikkelin aiheet
    Kela
    toimeentulotuki
    oikeusasiamies
    ruuhkat
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle