• Nettigallup: EU-eron kannattajat johdossa Britanniassa

    Useampi britti kannattaa maan eroa Euroopan unionista kuin jäämistä EU-jäseneksi, jos tuoreen nettikyselyn tuloksiin on luottaminen.
    Britannian EU-jäsenyyden kohtalo ratkeaa kansanäänestyksessä 23. kesäkuuta.
    Britannian EU-jäsenyyden kohtalo ratkeaa kansanäänestyksessä 23. kesäkuuta. Kuva: Lehtikuva / AFP
    Uutiset
    3.4.201613:58
    STT

    Gallupin mukaan briteistä EU-eroa haluaa 43 prosenttia. EU:n jäsenenä jatkamista puoltaa 39 prosenttia. Vastaajista 18 prosenttia ilmoitti, ettei ole päättänyt kantaansa.

    Mielipidekyselyn julkaisi sanomalehti Observer.

    Britannian EU-jäsenyyden jatko ratkeaa kansanäänestyksessä 23. kesäkuuta. Jäsenyyden kannatusta mittaavien gallupien tuloksissa on ollut tuntuvaa vaihtelua. Puhelimitse tehdyt kyselyt näyttävät antavan EU-myönteisemmän tuloksen kuin nettikyselyt.

    Observer arvioi, että lopputuloksen voi ratkaista se, miten suuri osa saarivaltion nuorista lähtee äänestämään. Nuoret ovat ikäryhmistä eniten EU-jäsenyyden kannalla.

    Artikkelin aiheet
    Britannian EU-ero
    Brexit
    mielipidekysely
    Euroopan unioni
    vaalit ja äänestäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria