Vaalit ovat kuukauden päästä ja ilma on sakeana erilaisista luvuista ja ohjelmista. Ne ovat kuitenkin täynnä harhaanjohtavaa tietoa; on mahdotonta erottaa lupauksia, tavoitteita ja toivomuksia.
Lisäksi ne ovat sulassa sovussa toinen toistaan kauniimpien mutta tyhjyyttä kumisevien kielikuvien kanssa.
Kuluneen vaalikauden lu-paukset ja virheet on jo autuaasti unohdettu.
Viime vaalien alla demarit kertoivat, että vaaliohjelma perustuu oletukseen 2,7 prosentin talouskasvusta. Kun todellinen kasvu on miinus prosentti, tulee koko vaalikauden ”ennustevirheeksi” noin 15 prosenttia.
Uudessa ohjelmassa aihe on hienotunteisesti sivuutettu, ja nyt puhutaan kasvuoletuksen sijaan kasvutavoitteesta, joka on tässä tapauksessa kaksi prosenttia vuodessa.
Mitä arvoa on erilaisilla tavoitteilla, jos ei ole uskottavaa ohjelmaa niihin pääsemiseksi eikä selitystä tehdyille virheille? Siksi pitäisi kieltää lailla esimerkiksi 50 000 tai jopa 200 000 työpaikan luomislupaukset.
Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä nousi 10 miljardiin euroon viime vuonna, mutta kunnianhimoisimmatkin ohjelmat kattavat vain puolet tästä luvusta. Sekään ei kerro koko totuutta, koska lupauksissa on hirveästi höttöä.
Sote-säästöjä on kaikilla satoja miljoonia euroja, vaikka kukaan ei tiedä edes säästöjen etumerkkiä.
ATK-säästöjä on kaikilla, vaikka niistä ei ole mitään konkreettista ohjelmaa. Indeksitarkistuksia luvataan jäädyttää, mutta samalla luetellaan kaikki poikkeukset jäädytyksistä. Jäljelle ei yleensä jää mitään.
Harmaan talouden tuotot on sentään puolitettu viime vaalien luvuista, vaikka uudetkaan 200 miljoonan euron arviot eivät perustu järkeville oletuksille.
Demarit taitavat olla ainoita, jotka vielä rohkeasti liputtavat veronkorotusten puolesta.
Vasemmistoliitto ei kiristämistä tarvitse, koska rahaa saa helikopterista. Vihreät korottaisivat veroja vain, jos on pakko: ”Olemme valmiit turvaamaan laadukkaat julkiset palvelut viimekädessä veronkorotuksilla”.
Demarien 50/50-periaate on vain muuttunut 67/33-periaatteeksi. Tässä yhteydessä kerrotaan höylisti, että verotusta kevennetään pieni- ja keskituloisilla. Määritelmä on kaikilla puolueilla, koska se kattaa 95 prosenttia äänestäjistä.
Sen sijaan ei kerrota, miten miljardin euron veronkorotukset toteutetaan. Ainoa vaihtoehto on veroprogression kiristäminen. Työvoiman tarjontaa pitäisi lisätä, mutta ilmeisesti työvoiman tarjonta ei riipu nettopalkasta vaan maahanmuutosta.
Suomessa julkisen sektorin menojen suhde kokonaistuotannon arvoon on maailman korkein – jos unohdetaan kolme kommunistimaata.
Bruttoveroaste on ”vain” 44 prosenttia, mutta todellisuudessa se on 50 prosenttia, kun huomioidaan julkisyhteisöjen alijäämä ja julkisen omaisuuden myyntitulot. Eihän omaisuuden myynti ole oikeaa tuloa. Kuulostaa hurjalta, jos verotusta yhä kiristettäisiin.
Voiko joku kuvitella, että menetetyt työpaikat ja vientimarkkinat saadaan takaisin tekemällä Suomesta maailman kallein maa, joka muistuttaa enemmän entisiä Itä-Euroopan siirtymätalouksia kuin markkinataloutta?
Matti Viren
professori
Turun yliopisto