• Fingridin toimitusjohtajan mukaan kiertävien sähkökatkojen riski on nyt pieni

    Ainoastaan pidempi kova pakkasjakso voisi vaarantaa sähkön saatavuuden.
    Ainoastaan pidempi kova pakkasjakso voisi vielä vaarantaa sähkön saatavuuden. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Ainoastaan pidempi kova pakkasjakso voisi vielä vaarantaa sähkön saatavuuden. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Energia
    22.1.202312:10
    STT

    Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo STT:lle, että tällä hetkellä riski kiertäviin sähkökatkoihin on Suomessa pieni. Ruususen mukaan ainoastaan pidempi kova pakkasjakso voisi vaarantaa sähkön saatavuuden. Ainakaan tammikuulle ei ole Ruususen mukaan povattu enää kovia pakkasia.

    Sähkön hyvään saatavuuteen on vaikuttanut myös kulutuksen vähentyminen, minkä lisäksi Olkiluoto 3:n on määrä tuottaa sähköä täydellä teholla helmikuun alussa, Ruusunen kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Fingrid
    sähkö
    sähkön saatavuus
    kiertävä sähkökatko
    pakkasjakso
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi