• Trafi, Viestintävirasto ja osa Liikennevirastoa yhdistetään

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto ja Liikenneviraston viranomaistehtävät yhdistetään yhdeksi virastoksi, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.
    Liikenneviraston liikenteenohjaustoiminto yhtiöitetään valtion kokonaan omistamaksi erityistehtäväyhtiöksi tai yhtiöiksi.  LEHTIKUVA / MARJA AIRIO
    Liikenneviraston liikenteenohjaustoiminto yhtiöitetään valtion kokonaan omistamaksi erityistehtäväyhtiöksi tai yhtiöiksi. LEHTIKUVA / MARJA AIRIO 
    Uutiset
    25.4.201718:16
    STT

    Yhdistymistä ehdotti helmikuussa virastojen pääjohtajien esiselvitystyöryhmä.

    Liikenneviraston liikenteenohjaustoiminto yhtiöitetään valtion kokonaan omistamaksi erityistehtäväyhtiöksi tai yhtiöiksi. Jäljelle jäävä Liikennevirasto vastaa myös vastedes väyläverkosta.

    Uudet virastot aloittavat toimintansa vuoden 2019 alusta lähtien.

    Muutos ei koske Ilmatieteen laitosta, joka jatkaa nykymuodossaan omana virastona. Viestintävirastossa toimivan Kyberturvallisuuskeskuksen yhtiöittämistä tai siirtämistä Huoltovarmuuskeskukselle tarkastellaan.

    Uudistuksen tavoite on edesauttaa liikenteeseen liittyvän tiedon hyödyntämistä yksityisellä sektorilla ja uuden liiketoiminnan syntymistä.

    "Tavoitteena on, että liikenteen ohjauksella kerättävä tieto hyödyntää aiempaa tehokkaammin koko yhteiskuntaa", ministeriö perustelee.

    Uudistus edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Esityksiä valmistelemaan perustetaan viisi työryhmää. Virastojen nykyinen henkilökunta siirtyy tehtäviensä mukana siihen organisaatioon, johon heidän tehtävänsä siirtyvät.

    Artikkelin aiheet
    Trafi
    Viestintävirasto
    Liikennevirasto
    virastouudistus
    liikenteenhallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena