• Suomen kentät jäljessä Pohjoismaista

    Uutiset
    24.4.201516:00
    MT toimitus

    IMATRA (MT)

    Suomen alueelliset lentoasemat ovat selvästi jäljessä Ruotsia ja Norjaa matkustajamäärien kehityksessä.

    Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on 17 lentoasemaa, joiden kautta kulkee yli miljoona matkailijaa vuodessa. Suomessa näistä on vain yksi.

    ”Erityisesti Etelä-Suomi on jäänyt kehityksessä jälkeen”, liikenneasiantuntija Hanne Junnilainen Lapin liitosta kertoo.

    Silti myös Lapissa on valtava vaje lennoista.

    Vain 10 prosenttia kansainvälisistä matkailijoista saapuu Lappiin lentäen. Pelkkien lentomatkustajien avulla alueen majoituskapasiteetti täyttyisi vain viideksi päiväksi vuodessa.

    Junnilainen vertaili Pohjoismaiden lentoliikennettä alan kehittämisseminaarissa Imatralla torstaina.

    Monet maakuntien lentokentistä Ruotsissa ja Norjassa menestyvät etenkin suorilla lennoilla ulkomaille, mutta Norjassa valtio tukee myös kotimaan lentoja vahvasti.

    Yhtiöistä esimerkiksi RyanAir saa eräiden laskelmien mukaan jopa 22 prosenttia tuloistaan markkinointitukina.

    Lentämisen tukeminen on Junnilaisen mukaan hyvin kannattavaa, sillä se tuo alueelle enemmän rahaa kuin siihen laitetaan. ”Esimerkiksi 10 prosentin lisäys lentoyhteyksissä kasvattaisi Suomen bruttokansantuotetta puolella prosentilla.”

    Junnilainen kertoo Ruotsista esimerkin, jossa selvitettiin kolmen lähekkäin sijaitsevan lentokentän kannattavuutta. Ensin laskettiin aluetaloudelliset vaikutukset ja niistä vähennettiin kenttien kulut.

    ”Kaikkien kolmen säilyttäminen todettiin kannattavaksi. Tuntuu oudolta, että Suomessa laskelmat ovat niin erilaisia.”

    Junnilainen nosti esiin myös lentämisen edullisuuden liikkumismuotona.

    ”Kentän ylläpidosta syntyvä miljoonan euron tappio säästämällä saataisiin esimerkiksi 45 metriä Pisara-rataa”, hän vertaa.

    Terhi Torikka

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lentoliikenne
    lentoasemat
    Suomi
    Pohjoismaat
    matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle