• KUOLLUT HuumorintajuinenValion juristi

    Uutiset
    10.4.201316:00
    MT toimitus

    Lakiasiainjohtaja, varatuomari Kyösti Parttimaa menehtyi tapaturmaisesti 16.3.2013 moottorikelkkaonnettomuudessa Utsjoella 47 vuoden iässä. Hän oli syntynyt Lahdessa 4.1.1966. Suvun juuret ovat Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.

    Kyösti Parttimaa kirjoitti kuuden laudaturin ylioppilaaksi Salinkallion lukiosta Lahdessa vuonna 1985 ja valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi vuonna 1991 Helsingin yliopistosta. Varatuomarin arvon hän sai vuonna 1993. Valmistumisensa jälkeen Parttimaa työskenteli Keskon yhtiölakimiehenä sekä vuodesta 2004 alkaen Valio Oy:ssä, ensin lakimiehenä ja vuodesta 2008 lakiasiainjohtajana.

    Parttimaata arvostettiin lojaalina, älykkäänä ja lakia kunnioittavana ammattilaisena sekä Suomessa että kollegoiden keskuudessa ulkomailla. Hän perehtyi syvällisesti hoitamiinsa asioihin sekä omaksui tietoa nopeasti ja laajalti oman erityisosaamisalueensa ulkopuolelta. Hän oli tarkkanäköinen ja ymmärsi nopeasti asioiden väliset suhteet ja niistä aiheutuvat seuraukset.

    Henkilönä Kyösti oli helposti lähestyttävä ja täysin vailla tärkeilyä. Hän ilahdutti yhteistyökumppaneitaan mutkattomalla vuorovaikutuksella, jota piristi sopivasti sijoitettu ja oivaltava huumori. Hän osasi myös pukea vaikeita juridisia asioita ymmärrettäväksi selkokieleksi.

    Vaativan työnsä ohella Parttimaa toimi aktiivisesti Teollisuuslakimiesten yhdistyksessä, Mainostajien Liitossa sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton juristityöryhmissä. Sotilasarvoltaan hän oli reservin yliluutnantti.

    Helsingissä asuva Kyösti Parttimaa piti tiivistä yhteyttä lahtelaisiin vanhempiinsa. Kyösti ilahdutti viikonloppuisin vanhempiaan ja usein ystäviään ruoanlaittotaidollaan. Hän puuhaili paljon isänsä kanssa, muun muassa vanhempiensa mökillä ja rantasaunaa rakentamalla omalle mökilleen.

    Kyösti harrasti laitesukellusta ja ulkoilua, muun muassa sienestystä ja hiihtoa. Luonto oli hänelle voimaannuttava ympäristö hektisen työn vastapainona.

    Omaiset ja ystävät jäävät ehkä eniten kaipaamaan hänen valoisuuttaan, huolenpitoaan sekä osuvaa huumoriaan.

    Annikka Hurme

    Pia Kontunen

    Teresa Laimio

    Heikki Halkilahti

    Jorma Ruikka

    Kirjoittajat ovat

    Kyösti Parttimaan työtovereita.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kyösti Parttimaa
    Valio
    moottorikelkkaonnettomuus
    juridiikka
    muistokirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria