• Poliisilaitosten lakkauttamisesta on tihkunut ristiriitaisia tietoja – tämä tilanne on nyt

    Poliisi hakee ratkaisuilla muun muassa säästöjä.
    Tilaajalle
    Esimerkiksi Oulussa poliisi on jo aiemmin toiminut samoissa tiloissa muiden viranomaisten kanssa. Nykyään Oulun pääpoliisiaseman kanssa samalla tontilla sijaitsee vankila.
    Esimerkiksi Oulussa poliisi on jo aiemmin toiminut samoissa tiloissa muiden viranomaisten kanssa. Nykyään Oulun pääpoliisiaseman kanssa samalla tontilla sijaitsee vankila.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    8.4.202606:00
    Matti Tuominen

    Poliisiasemien tulevaisuudesta saadaan näillä näkymin lisätietoa lomakauden jälkeen eli käytännössä ensi syksynä.

    Maaliskuun alkupuolella kerrottiin, että Poliisihallitus on pyytänyt poliisilaitoksia arvioimaan, millaisissa tiloissa poliisin kannattaa tulevaisuudessa toimia ja voisiko toimintoja siirtää samoihin tiloihin muiden viranomaisten kanssa.

    Tuolloin poliisilaitokset kertoivat tilanteestaan ristiriitaisia tietoja. Jotkut laitokset kertoivat hyvin avoimesti lakkautusaikeistaan, kun taas toisaalla todettiin, ettei mitään lakkauttamissuunnitelmia ole, vaikka tietty asema olikin Poliisihallituksen alustavalla listalla.

    Poliisin tilaratkaisuista vastaava Poliisihallituksen teknologiajohtaja Tapio Aaltonen kertoo, että tiloihin liittyvä selvitystyö on parhaillaan käynnissä.

    ”Hyvin vahvasti laitokset käyvät omaa tilannettaan läpi ja arvioivat suorituskykyä, sen sijoittumista ja mahdollisuuksia tukeutumispisteisiin tai muihin muutoksiin.”

    Tukeutumispisteillä tarkoitetaan sitä, että poliisi voi jatkossa toimia samoissa tiloissa muiden viranomaisten kanssa. Jo nyt joillain paikkakunnilla poliisi toimii samassa rakennuksessa muiden viranomaisten kanssa.

    Esimerkiksi kaluston käytön kannalta on Poliisihallituksen teknologiajohtajan mukaan järkevää, että toiminta keskittyy suurempiin yksiköihin.
    Esimerkiksi kaluston käytön kannalta on Poliisihallituksen teknologiajohtajan mukaan järkevää, että toiminta keskittyy suurempiin yksiköihin. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Lisätietoa poliisiasemien tulevaisuudesta saadaan näillä näkymin lomakauden jälkeen eli ensi syksynä.

    ”Siinä on sitten jo ollut jatkotoimia. Se ottaa oman aikansa.”

    Mitään tarkkaa takarajaa päätöksille ei Aaltosen mukaan ole olemassa.

    ”Tarkastelun tuloksista riippuu se, mitkä ovat mahdolliset jatkotoimet. Ne voivat olla hyvinkin erilaisia eri kohteissa riippuen siitä, mitä voidaan tehdä ja mitä löytyy.”

    Laitosten lausunnot tulevaisuudesta ovat tuntuneet kirjavilta, kun osa laitoksista on kertonut lakkautussuunnitelmistaan avoimesti ja osa on todennut, ettei lakkautussuunnitelmia ole. Näin on ollut siitäkin huolimatta, että laitoksen asemia on ollut listattuna Poliisihallituksen kirjeessä, jossa ehdotettiin mahdollisesti lakkautettavia asemia.

    Teknologiajohtaja Aaltonen ei tunnista ajatusta siitä, että tilanne olisi sekava.

    ”Tietenkin keinot vaihtelevat riippuen laitoksen alueen toiminnasta ja siellä olevista tarpeista ja mahdollisuuksista. Lähtötilanteet ovat hyvinkin erilaisia”, hän kommentoi ja lisää, että ratkaisut riippuvat esimerkiksi kiinteistöjen kunnosta.

    Aaltonen ei lähde arvioimaan, millä alueilla muutto pois nykyisistä tiloista on todennäköisintä ja millä alueilla on mahdollisuuksia muuttaa samoihin tiloihin muiden viranomaisten kanssa.

    ”Haetaan kuitenkin sitä, että palvelut ovat saavutettavissa ja tunnistettuja selkeästi alueellakin.”

    Tilaratkaisuilla haetaan luonnollisesti myös säästöjä. Aaltonen puhuu toiminnan tehostamisesta.

    ”Haetaan kuitenkin sitä, että palvelut ovat saavutettavissa ja tunnistettuja selkeästi alueellakin.”

    Tapio Aaltonen

    ”Henkilöstömäärä on pienellä asemalla haavoittuvaisempi kuin isommalla asemalla.”

    Myös esimerkiksi kaluston käytön kannalta on Aaltosen mukaan järkevää, että toiminta keskittyy suurempiin yksiköihin.

    Poliisihallituksen kirjeessä poliisilaitoksille nostettiin esiin 21 aseman mahdollinen lakkautussuunnitelma. Aaltosen mukaan ainakaan toistaiseksi ei ole suunnitelmissa, että tiloja supistettaisiin nykyisiä kaavailuja laajemmin.

    ”Kyse on jatkuvasta toiminnan kehittämisestä, jossa arvioidaan, millainen toimitilaverkosto tukee poliisin toimintaa parhaiten muuttuvassa toimintaympäristössä. Täytyy käydä nämä läpi ja arvioida sitten sitä kokonaisuutta”, hän kommentoi.

    Poliisin tavoitteena on, että sen toimitilaverkosto tukee sen toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä.
    Poliisin tavoitteena on, että sen toimitilaverkosto tukee sen toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä.  Kuva: Miska Puumala
    Lisää aiheesta
    • Armovuosikeräyksellä tarkoitetaan kampanjaa, jonka yhteydessä luvattomia aseita, niiden osia ja patruunoita sekä muita räjähteitä kerätään tehostetusti.

      Yhteiskunta | Luvattomista aseista haluttiin eroon – poliisiasemat ruuhkautuivat suositun keräyksen vuoksi

    Artikkelin aiheet
    poliisilaitosten lakkauttaminen
    Poliisihallitus
    toimitilat
    säästötoimet
    Tapio Aaltonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle