Demarit ovat ensimmäisenä eduskuntapuolueena julkaisseet eduskuntavaaliohjelmansa. Ohjelmiin ei kannattaisi kiinnittää sen suurempaa huomiota: ne ovat kaikki samanlaisia ja niiden kantavana ajatuksena on luvata kaikkea mahdollista hyvää sitoutumatta mihinkään.
Demarien ohjelma on kuitenkin siinä suhteessa tärkeä, että se antaa viitteitä siitä, missä sävyssä vaaleja käydään.
Mikään Sailaksen lista ohjelma ei missään nimessä ole. Muutama sananvalinta kertoo jo paljon. Ohjelmasta löytyy 8 parantaa-sanaa, 11 lisätä-, 23 turvata-, 8 edistää-, 1 vähentää-, 0 leikata- ja 0 supistaa-sanaa.
Mitään ei sanota julkisten menojen leikkaamisesta; valtion ja kuntien talouden alijäämää ei ole olemassakaan. Yhtä vähän puhetta on talouden kilpailukykyongelmasta. Siltä osin sallittaneen yksi sitaatti:
”Vahvistamme kotimarkkinoiden ostovoimaa. Palkkaratkaisujen on oltava sellaisia, että työtätekevien ihmisten rahat riittävät elämiseen. Vahvistamme pieni- ja keskituloisten ostovoimaa keventämällä verotusta.”
Esitykseen ei tosin sisälly rikkaiden 75 tai 90 prosenttia solidaarisuusveroja Ranskan malliin, vaikka lupaus tietenkin kiristää verotuksen progressiota ”hyvätuloisten” osalta.
Mitkään työmarkkinareformit eivät (tietenkään) kuulu SDP:n agendaan – ne on ilmiselvästi ulkoistettu ay-liikkeelle, joka ei tienkään aio luopua eduistaan yhtä vähän kuin mikään muukaan Suomessa valtaan päässyt kartelli.
Kun vaalit käydään laman keskellä, kiinnostaa, miten lama voitetaan. Mitään lamalääkettä ohjelmasta ei kuitenkaan löydy, ellei sitten usko lauseisiin ”Valtion on edistettävä tulevaisuusinvestointeja nykyistä voimakkaammin” tai ”lisäämme asuntorakentamista erityisesti suurissa kaupungeissa”.
Kantava ajatus näyttää olevan, että kasvu lähtee käytiin erilasilla avustuksilla. Politiikka sopii tietenkin hyvin verovapaille asuntosäätiöille, joiden ei tarvitse kilpailla markkinoiden kanssa.
Mitähän vaaleista oikein tulee, jos mikään puolue ei halua tai uskalla kertoa hankalista asioista. Todennäköisesti saamme nähdä ihmeellisen kissa- ja hiirileikin, jossa kaikki kyttäävät toisiaan, uskaltaako joku poiketa edistää, parantaa ja turvata -lupauslinjasta. Ehkä lopputulos on, että menemme vaaleihin sammutetuin lyhdyin.
Mutta eikö puolueiden pitäisi tarjota jotain vaihtoehtoja? Mihin tarvitaan kahdeksaa samanlaista puoluetta? Kaiken sanomattomuuden keskellä SDP:n ohjelmasta sentään löytyy yksi konkreettinen lupaus: ”puutumme mielenterveysongelmien syihin”.
Eivät poliitikot sittenkään ole voimattomia ole suurtenkaan ongelmien edessä.
Matti Viren
professori
Turun yliopisto