• Kotkan edustalta löytyi kolme tuntematonta hylkyä – upposivat ilmeisesti taistelussa 1700-luvulla

    Merivartiosto löysi fregatin, kaksikymmenmetrisen puualuksen ja pienen osan aiemmin tuntemattomasta hylystä.
    Uutiset
    7.6.201920:10
    STT

    Merivartioston sukeltajat ovat löytäneet kolme hylkyä Suomenlahden pohjasta Kotkan edustalta. Museoviraston mukaan alukset ovat todennäköisesti uponneet Ruotsinsalmen taisteluissa 1788–1790.

    Hylyt löytyivät odottamattomasti Merivartioston sukellusleirin harjoituksessa Kotkan edustalta läheltä asutusta.

    Museovirasto uskoo, että hylkyjen avulla saadaan tarkennettua tietoja Kustaa III:n sodan tapahtumista.

    Ensimmäinen hylyistä on ruotsalaisten upottama fregatti. Museoviraston lähteiden mukaan Ruotsin armeijan luutnantti upotti fregatin väyläesteeksi Ruotsinsalmen ensimmäisen meritaistelun aattona vuonna 1789. Museoviraston mukaan Ruotsinsalmen kapeikkoihin upotettiin taisteluissa esteeksi ainakin kuusi alusta, joista vain tämä yksi on enää paikoillaan ja koossa.

    Toinen hylky on kaksikymmenmetrinen puualus. Tutkijat arvelevat, että kyseessä on venäläinen alus, joka olisi uponnut Ruotsinsalmen ensimmäisessä taistelussa. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan.

    Kolmas hylky on noin 15-metrinen puurakenne, jonka luultiin olevan peräisin eräästä aiemmin tunnetusta hylystä. Nyt varmistui, että kyseessä on täysin erillinen alus.

    Hylyt löytyivät, kun Merivartioston sukellusleirin kurssilaiset luotasivat Museoviraston valitsemia harjoituskohteita. Sukeltajat yrittivät löytää kaleerilaivaa, jonka uskotaan uponneen alueelle.

    Kaleeri jäi löytämättä, mutta uusien hylkyjen uskotaan selventävän ristiriitaisia käsityksiä Ruotsinsalmen ensimmäisen taistelun yksityiskohdista.

    Osasta Ruotsinsalmen hylyistä tehdään digitaalinen esitys Merikeskus Vellamon museoiden näyttelyyn. Toukokuussa 2020 avautuvassa näyttelyssä esitellään Ruotsinsalmen meritaisteluita ja merilinnoitusta.

    Artikkelin aiheet
    kotka
    ruotsinsalmen taistelut
    Merivartiosto
    Museovirasto
    laivahylyt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle