• Suomi.fi-verkkopalvelun viestiominaisuus aukeaa perjantaina

    Viestiin pitää reagoida samalla tavalla kuin paperipostiin.
    Uutiset
    9.12.201711:14
    STT

    Viranomaispalvelut kokoavan Suomi.fi-palvelun viestiominaisuus aukeaa ensi viikon perjantaina. Viestipalvelu on tarkoitettu viranomaisten viestien vastaanottamiseen, niihin vastaamiseen ja arkistointiin.

    Kansalaiset voivat itse valita, haluavatko viranomaisten päätökset, ohjeet ja tiedoksiannot vanhaan malliin postissa vai sähköisessä palvelussa.

    Viestiin pitää reagoida samalla tavalla kuin paperipostiin. Jos sähköisen palvelun on ottanut käyttöön ja viranomainen kysyy esimerkiksi tukihakemukseen lisätietoja, ne pitää muistaa lähettää. Jos viranomaisviestit haluaa jatkossa saada Suomi.fissä, kansalaisen on käytävä antamassa suostumuksensa palvelussa.

    "Sähköpostiin tai alkuvuodesta julkaistavaan mobiilisovellukseen tulee heräte viestin saapumisesta. Ei ole tarkoitus, että kansalainen käy jatkuvasti palvelussa kyttäämässä", sanoo Väestörekisterikeskuksen asiantuntija Tuuli Krekelä.

    Suomi.fi-palvelulla on kuukaudessa eri käyttäjiä tällä hetkellä noin 150 000. Esimerkiksi kunnat ja eri viranomaiset on velvoitettu tarjoamaan palvelunsa Suomi.fi-palvelussa, mutta läheskään kaikki eivät lähetä viestejä vielä ensi viikolla.

    Artikkelin aiheet
    Suomi.fi-verkkopalvelu
    viestiominaisuus
    sähköinen asiointi
    viranomaispalvelut
    Väestörekisterikeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle