• Ministeri Hanna Kosonen: Uusia aloituspaikkoja lisätään aloille, joilla on osaajapulaa

    Korkeakoulut saivat tälle syksylle yli 4 000 uutta lisäaloituspaikkaa.
    Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan lisää osaajia tarvitaan esimerkiksi varhaiskasvatus- ja terveydenhoitoalalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan lisää osaajia tarvitaan esimerkiksi varhaiskasvatus- ja terveydenhoitoalalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    18.6.202013:58
    STT

    Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uusia aloituspaikkoja lisätään aloille, joilla on osaajapulaa, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.). Ministerin mukaan tarvetta on varhaiskasvatus- ja terveydenhoitoalalla. Lisäksi ilmastonmuutoksesta johtuen energia-alalle tarvitaan lisää asiantuntijoita.

    Korkeakoulut saivat tälle syksylle yli 4  000 uutta lisäaloituspaikkaa. Niiden rahoitus katetaan neljännessä lisätalousarviossa myönnetyllä 124 miljoonalla eurolla.

    Artikkelin aiheet
    Hanna Kosonen
    korkeakoulutus
    osaajapula
    varhaiskasvatus
    energia-ala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle