• Juna ajoi karhun yli – karhu kuoli

    Poliisi kertoi, että alustavan tiedon mukaan karhu toimitetaan Ruokavirastolle tutkittavaksi.
    Poliisin mukaan karhu jäi ensin toisen junan töytäisemäksi.
    Poliisin mukaan karhu jäi ensin toisen junan töytäisemäksi. Kuva: Riina Rippala
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    11.8.202507:48
    STT–

    Karhu jäi junan alle Kajaanissa maanantaina hieman puolenyön jälkeen.

    Poliisin mukaan karhu jäi ensin toisen junan töytäisemäksi, ja jonkin ajan päästä toinen juna ajoi raiteille jääneen karhun ylitse.

    Karhu kuoli välittömästi.

    Tapahtumapaikka on noin 15 kilometriä Kajaanista Iisalmen suuntaan.

    Poliisi kertoi, että alustavan tiedon mukaan karhu toimitetaan Ruokavirastolle tutkittavaksi.

    Artikkelin aiheet
    karhuonnettomuus
    juna
    kajaanin onnettomuus
    poliisi
    Ruokavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle