• Sää on etelässä helteistä − myös ukkoset ovat mahdollisia

    Suomeen virtaa lähipäivänä hyvin lämmintä, mutta myös kosteaa ja ukkosherkkää ilmaa.
    Tilaajalle
    Kaikista lämpimin ilma pysyttelee Suomen yllä maanantaille asti.
    Kaikista lämpimin ilma pysyttelee Suomen yllä maanantaille asti. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sää
    27.6.202617:46
    Mikko Laine

    Läntisen Euroopan yllä lämmennyt ilma yltää hetkellisesti myös osaan Suomesta. Sunnuntaina ja maanantaina maan etelä- ja keskiosassa lämpötila voi kohota 20 ja 30 asteen välille. Maan pohjoisosa jää vielä ajankohdalle tyypillisiin lukemiin, siellä päivälämpötila on enimmäkseen 15 ja 23 asteen välillä.

    Kaikista lämpimin ilma pysyttelee Suomen yllä maanantaille asti. Jo tiistaina lämpimin ilma on väistynyt Suomen itäpuolelle. Lämpötila pysyttelee kuitenkin maan etelä- ja keskiosassa varsin kesäisissä lukemissa, 18 ja 24 asteen välillä.

    Sade- ja ukkoskuuroja syntyy sunnuntaina varsinkin maan keskiosaan. Näistä kuuroista vettä voi sataa runsaasti, jopa 20 mm tunnissa. Myös salamointi voi olla runsasta. Kuuroherkin alue liikkuu Suomen yli lännestä itään. Länsirannikolla ensimmäiset kuurot syntyvät jo aikaisin aamulla, itärajalla taas viimeiset kuurot syntyvät vasta puolen yön jälkeen tiistaivuorokauden puolella.

    Maan eteläosassa sade- ja- ukkoskuurojen syntyminen on hyvin epävarmaa, suurin todennäköisyys kuurojen syntymiselle on vasta myöhäisen iltapäivän aikana. Lapissa sadekuurojen sademäärät jäävät selvästi vähäisemmäksi kuin etelämpänä.

    Sää jatkuu kuuro- ja ukkosherkkänä myös alkavalla viikolla.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Kuva: Mikko Laine
    Artikkelin aiheet
    helle
    ukkonen
    saaennuste
    Suomi
    kesäsää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita