• Etelässä jatkuu lumentulo –pohjoisempana reippaita pakkasia ja poutaa

    Etelässä taivas ei pääse selkenemään, vaan säärintamia sateineen liikkuu alueen yli yksi toisensa jälkeen. Lännessä vasta lauantai on aurinkoisempi päivä. Pohjoisessa on selkeämpää ja tiedossa yli 20 asteen pakkasia.
    Perjantaina ja lauantaina lunta voi etelässä tulla ajoittain jopa pyryttämällä.
    Perjantaina ja lauantaina lunta voi etelässä tulla ajoittain jopa pyryttämällä. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    9.1.202507:20
    Oskari Rockas ja Petri Hoppula

    Lounais-Suomeen on levinnyt lumi- ja räntäsateita, rannikolla saadaan myös vettä. Lumikertymät tästä sadealueesta ovat jääneet torstaiaamuun mennessä pariin senttimetriin, mutta paikoin siitä tulee vielä runsaat viisi senttiä.

    Tämä hajanainen sadealue leviää puoleenpäivään mennessä Kristiinankaupunki–Savonlinna -linjan eteläpuoliselle alueelle. Sateita tulee iltaan asti suunnilleen samalla alueella, mutta sateiden intensiteetti heikkenee ja taukojen pituudet kasvavat.

    Seuraavan laajemman sadealueen tuo maan eteläosaan perjantaina Baltiassa majaileva matalapaine. Nämä sateet ovat torstain sateita runsaampia ja tulevat kokonaan lumena. Tämän rintaman viimeiset sateet väistyvät kaakkoisimmasta Suomesta vasta sunnuntain vastaisena yönä.

    Lunta näiden lähes parin vuorokauden aikana näyttäisi laskelmien mukaan kertyvän Salpausselän eteläpuolelle 10–20 senttimetriä, pohjoispuolelle Tampereen–Mikkelin seuduille saakka 0–10 cm. Voidaan puhua lumipyrystä, sillä koillistuuli voimistuu kohtalaiseksi tai navakaksi.

    Maan keski- ja pohjoisosassa vallitseva korkeapaine pitää sään näillä alueilla tulevina päivinä laajalti poutaisena. Pilvisyys on vaihtelevaa ja selkeällä säällä pakkanen on kireää.

    Maan keskivaiheilla elohopea laskee kylmimmillään parinkymmenen asteen vaiheille, Lapissa yleisesti 20...35 asteeseen. Etelässä ollaan alkuun nollan tienoilla tai pikkupakkasella, viikonlopun edetessä pakkastuu myös etelärannikolla.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    sää
    lumentulo
    pakkaset
    Etelä-Suomi
    Pohjois-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita