• Kiinan vientilupiin tuli ruuhkaa – lupaprosessit kestäneet vuosia

    Muissa EU-maissa elintarvikkeiden vientiluvat Kiinaan on haettu varhaisessa vaiheessa, jolloin Kiinan markkinat eivät vielä olleet ruuhkautuneet, 2000-luvun alussa.
    MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios toimi viime joulukuuhun saakka entisen Eviran, nykyisen Ruokaviraston vientitiimin johdossa.
    MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios toimi viime joulukuuhun saakka entisen Eviran, nykyisen Ruokaviraston vientitiimin johdossa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    1.3.201923:31
    Kimmo Lundén

    Vientiluvat suomalaisille elintarvikkeille ovat olleet kiven alla ja lupaprosessit Kiinan viranomaisten kanssa ovat kestäneet vuosia. Atrialla ja HKScanilla on nyt pakastetun sianlihan vientiin laitoskohtaiset vientiluvat.

    Valio voi viedä Kiinaan Lapinlahden tehtaalla valmistettuja äidinmaidonkorvikejauheita ja Turengissa tehtyä käyttövalmista, nestemäistä äidinmaidonkorviketta.

    Sastamalassa toimiva Kalaneuvos Oy sai tammikuussa ensimmäisen suomalaisen kalan vientiluvan Kiinaan.

    Muilla EU-mailla ja niiden elintarvikeyrityksillä on kymmenittäin vientilupia Kiinaan. Maitotaloustuotteita, lihaa, kalajalosteita,...

    Esimerkiksi Kreikassa nopeasti laskien 66 yrityksellä on lupa viedä maitojalosteita Kiinaan voista erilaisiin juustoihin. Miten se on mahdollista?

    Kysymys on tuttu nykyisin MTK:ssa vientijohtajana työskentelevälle Thimjos Niniokselle.

    "Helppo selitys on se, että vientiluvat on haettu varhaisessa vaiheessa, jolloin Kiinan markkinat eivät vielä olleet ruuhkautuneet, 2000-luvun alussa", Ninios vastaa.

    Thimjos Ninios toimi viime joulukuuhun saakka entisen Eviran vientitiimin johdossa. Evira eli nykyinen Ruokavirasto toimii viranomaisneuvottelijana Suomen päässä, kun Kiinan elintarvikevirastot myöntävät tuontilupia suomalaisille laitoksille.

    Kiinan viranomaiset myönsivät vientiluvan Kalaneuvoksen päätoimipaikalle Sastamalan kalanjalostuslaitokselle, mutta Suomesta oli monta muutakin lupaa hakenutta. kalanjalostajaa. Kalaneuvos sai laitoskohtaisen luvan suomalaisen kirjolohen, taimenen, siian, muikun ja särjen viemiseksi Kiinaan pakastettuna, savustettuna ja suolattuna. Vientiluvan saaminen viranomaishakemuksineen ja katselmuksineen kesti neljä vuotta.

    Virossa ja muissa Baltian maissa on monta kalanjalostajaa, jotka ovat saaneet vientiluvat jo muutamia vuosia sitten.

    Thimjos Ninioksen mukaan lupa esimerkiksi Romaniassa on tullut lihataloille, joissa on ollut mukana kiinalaista osa-omistusta tai ne ovat perustaneet yhteisyrityksiä tai tuotantoa Kiinaan.

    Lupia jarruttava tekijä on ollut myös hallintouudistus, jossa Kiinan vietävien elintarvikkeiden tuontiluvat siirtyivät Kiinan tullille. Myös Ruokaviraston neuvottelukumppani Kiinassa on tulliviranomainen.

    Lue lisää: Suomalaisyritys vie juustoa Kiinasta Venäjälle

    Artikkelin aiheet
    Kiinan vientiluvat
    elintarvikkeiden vienti
    suomalaiset yritykset
    Ruokavirasto
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle