• Traktorikauppa vaisua alkuvuonna

    Uutiset
    7.6.201316:00
    Tuure Kiviranta

    Traktorikauppa on käynyt alkuvuoden yskien. Ensirekisteröintejä on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen vähän.

    Tammi–toukokuun aikana on ensirekisteröity 1 371 traktoria eli 307 kappaletta vähemmän kuin viime vuonna vastaavana jaksona.

    Toukokuussa traktoreita myytiin 211 kappaletta, mikä on 76 traktoria vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa.

    Traktorimerkeistä Valtra menetti toukokuussa markkinaosuuttaan. Niitä myytiin 53 vähemmän kuin edellisvuoden toukokuussa.

    Markkinointijohtaja Pertti Laaksonen Valtralta sanoo toukokuun notkahduksen johtuvan normaalista toimitusten vaihtelusta.

    ”Kesäkuun tilastoissa on jo paremmat luvut, kun toimituksia on ollut enemmän.”

    Valtran jälkeen tilaston kärkipaikoista käydään tiukkaa taistoa.

    Huhtikuun listakakkonen Massey Ferguson on pudonnut toukokuussa neljänneksi. John Deere noussut kolmannesta toiseksi ja New Holland neljännestä kolmanneksi.

    Suurta eroa näiden kolmen merkin alkuvuoden kappalemäärissä ei ole. Jokaisen markkinaosuus on yli 12 prosenttia.

    Vähiten kärkipaikoilla olevista merkeistä viime vuoteen verrattuna myyntiään on menettänyt New Holland. Toukokuussa merkki oli Valtran jälkeen suosituin.

    ”Talven ja kevään aikana vaivanneet toimitusvaikeudet ovat pikkuhiljaa helpottaneet, ja koneita on viimein päästy toimittamaan asiakkaille. Viljelijät ovat ottaneet uudet New Hollandit hyvin vastaan”, toimitusjohtaja Tomi Niemi New Hollandia ja Casea myyvästä Agritekistä sanoo.

    Deere ja Ferguson ovat menettäneet markkinaosuuksiaan alkuvuonna.

    Alkuvuoden aikana Deutz Fahr on lisännyt myyntiään viime vuoteen verrattuna. Fendt paransi asemiaan toukokuussa.

    Mönkijäkaupassa tehtiin toukokuussa kuukausimyyntiennätys, kun mönkijöitä rekisteröitiin traktoreiksi 376 kappaletta. Edellinen ennätys oli huhtikuussa 374 kappaletta ja sitä edeltävä maaliskuussa 323 kappaletta.

    Syksyksi Laaksonen näkee traktorikauppaan piristymisen mahdollisuuksia.

    ”Alkukesän lähtökohdat ovat hyvät. Viljat ovat lähteneet hyvään kasvuun, ja sää on suosinut turpeen nostoa.”

    Myös Niemi katsoo tulevaan luottavaisesti. ”Kesästä ja syksystä odotamme positiivista kaupan kannalta viime vuoteen verrattuna.”

    Yleisen taloustilanteen epävarmuus vaikuttaa kuitenkin satotasojen ohella investointipäätöksiin.

    ”Talouden epävarmuus vähentää koneostoja. Vaikka kiinnostusta olisi, yleisen taloustilanteen vuoksi ostopäätöksiä lykätään”, Laaksonen sanoo.

    TUURE KIVIRANTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    traktorikauppa
    maatalouskoneet
    Valtra
    markkinaosuus
    ensirekisteröinti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria