• Mika Heimon sato jäi alle puoleen normaalista: "Kriisituki saattaa auttaa maksamaan muutaman laskun"

    Viljelijä toivoo, ettei tuottajia jätetä yksin. "Sitten kaverina on ulosottomies ja verokarhu.”
    Viime vuonna viljaa jäi puimatta märkyyden takia, Mika Heimo kertoo.
    Viime vuonna viljaa jäi puimatta märkyyden takia, Mika Heimo kertoo. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset
    13.9.201808:00
    Veikko Niittymaa

    ”Kriisituki saattaa auttaa maksamaan muutaman laskun, mutta maatilojen taloudellista ahdinkoa se ei juuri helpota”, sanoo viljanviljelijä Mika ­Heimo Lemulta.

    Kuivuuden takia sato jäi alle puoleen normaalista, 2–3 tonniin hehtaarilta, ja tämä oli jo toinen katovuosi peräkkäin. Viime vuonna viljaa jäi märkyyden takia puimatta.

    Heimon mukaan on hyvä, että viljelijät on jotenkin huomattu, mutta juuri muuhun luvattu apu ei riitä. Kriisituella ei pelasteta ketään eikä se korvaa menetyksiä kuin hyvin pieneltä osin.

    ”Suuri yleisö voi ajatella, että nyt asia on hoidettu ja ministeriössä ja hallituksessakin saatetaan uskotella niin, mutta eihän se niin ole.”

    Heimon mukaan ulkopuoliset eivät tiedä, miten lujilla tiloilla ollaan niin henkisesti kuin taloudellisesti.

    Hän toivoo, että tuki pystytään kanavoimaan niille tiloille, jotka ovat kärsineet eniten kuivuudesta, mutta vaikeaa se on.

    ”Saataisiin tuki kohdistumaan edes niille hehtaareille, joilta on yritetty korjata satoa.”

    Heimon mukaan ennen saattoi ajatella, että runsaan sadan hehtaarin hyvin hoidetulla tilalla voi elää. Heimon puoliso on töissä tilan ulkopuolella ja itsekin hän on hankkinut hieman lisätuloja.

    Koko EU-ajan talous on mennyt koko ajan huonommaksi.

    ”Seuraavaksi aion kokeilla luomua, jos se auttaisi kohentamaan tilan taloutta. Nykytie on käyty loppuun.”

    Julkisuudessa luvataan, ettei viljelijää saa jättää yksin.

    ”Ehkä seuraavalla kerralla niin onkin ja kaverina on ulosottomies ja verokarhu.”

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    viljelijän taloudellinen ahdinko
    kuivuus
    kriisituki
    luomuviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria