• Ukraina sanoo Venäjän tehneen jälleen laajan lennokki-iskujen sarjan

    Yhdysvaltalainen ISW-ajatushautomo on arvioinut Venäjän hyötyvän Yhdysvaltojen tuen keskeytymisestä ja yrittävän iskuillaan saada myös Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmät ehtymään.
    Nainen seisoi Venäjän iskussa vaurioituneen kotitalonsa edessä Dopropilljassa Donetskin alueella lauantaina. LEHTIKUVA/AFP.
    Nainen seisoi Venäjän iskussa vaurioituneen kotitalonsa edessä Dopropilljassa Donetskin alueella lauantaina. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    9.3.202512:29
    STT–AFP

    Ukrainan mukaan Venäjä on tehnyt jälleen laajan lennokki-iskujen sarjan Ukrainaan yön aikana. Ukrainan ilmavoimien mukaan iskut kohdistuivat Kiovaan sekä useille muille alueille.

    Ilmavoimien mukaan yhteensä Venäjä lähetti Ukrainaan lähemmäs 120 lennokkia, joista Ukrainan onnistui ampua alas yli 70. Osa lennokeista katosi aiheuttamatta vahinkoja.

    Ilmavoimien mukaan vahinkoja kuitenkin aiheutui kuudella alueella, mutta se ei kertonut yksityiskohtia.

    Venäjän kerrotaan kiihdyttäneen iskujaan sen jälkeen, kun Yhdysvallat keskeytti sotilaallisen ja tiedustelutietojen toimittamisen Ukrainalle. Ukraina sanoo, että puolustus on vaikeutunut Yhdysvaltojen päätöksen myötä.

    Perjantain ja lauantain aikana Venäjän iskuissa Ukrainaan kuoli ainakin 14 ihmistä ja haavoittui kymmeniä.

    Myöhään lauantaina Venäjä iski vielä liitopommilla Druzhkivkan kaupunkiin Donetskin alueella. Asuinrakennukseen osuneessa iskussa haavoittui kymmenkunta ihmistä, joiden joukossa oli syyttäjän mukaan myös 15-vuotias tyttö.

    Yhdysvaltalainen ISW-ajatushautomo on arvioinut Venäjän hyötyvän Yhdysvaltojen tuen keskeytymisestä ja yrittävän iskuillaan saada myös Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmät ehtymään.

    Lisää aiheesta
    • Ukrainan pelastusviranomaiset julkistivat lauantaina kuvan Harkovan alueella droonihyökkäyksessä vaurioituneesta talosta. LEHTIKUVA/AFP/HANDOUT.

      Politiikka | Raportti: Venäjä hyödyntää Yhdysvaltojen tuen puutetta Ukrainassa – vuorokauden iskuissa kuollut ainakin 12 ihmistä

    • Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkunut yli kolmen vuoden ajan. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Bloomberg: Venäjä on valmis aselepoon

    • Donald Trump kehotti Venäjää ja Ukrainaa siirtymään neuvotteluihin ennen kuin on liian myöhäistä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Trump uhkaa Venäjää uusilla pakotteilla

    Artikkelin aiheet
    Ukraina
    Venäjä
    lennokki-iskut
    Yhdysvaltojen tuki
    ilmapuolustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle