• Oletko ostamassa auton ulkomailta? Huolellisuus on paikallaan, sillä matkamittarin peukalointi on selvästi yleisempää kuin Suomessa

    5–17 prosentissa käytettyinä tuoduista autoista oli saatettu manipuloida mittaria.
    Suomalaiset ovat viime vuosina tuoneet käytettyjä autoja ennätystahtiin. Ennusteen mukaan käytettyjä henkilöautoja tuodaan Suomeen tänä vuonna noin 50 000.
    Suomalaiset ovat viime vuosina tuoneet käytettyjä autoja ennätystahtiin. Ennusteen mukaan käytettyjä henkilöautoja tuodaan Suomeen tänä vuonna noin 50 000. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
    Uutiset
    2.9.201916:00
    STT

    Ulkomailta käytettynä tuotujen autojen matkamittarilukemat kannattaa selvittää huolellisesti, kehottaa liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Viraston viime syksynä tekemässä selvityksessä ilmeni, että 5–17 prosentissa käytettyinä tuoduista autoista oli saatettu manipuloida mittaria.

    Traficomin mukaan Suomessa myytyjen käytettyjen autojen matkamittarilukemia peukaloidaan vain harvoin. Suomessa matkamittarilukemat kirjataan katsastusten yhteydessä ja ne ovat julkisesti nähtävissä Traficomin sähköisestä palvelusta.

    Traficom selvittää mahdollisuutta hakea jatkossa myös auton lähtömaassa kirjatut matkamittarilukemat liikenneasioiden rekisteriin silloin, kun auto rekisteröidään Suomeen. Tällöin auton ostajalla olisi entistä paremmat mahdollisuudet selvittää auton taustatiedot luotettavasti ja mittariväärennösten tekijöiden kiinnijäämisriski kasvaisi.

    Selvitys matkamittariväärennöksistä tehtiin viime syksynä, jolloin Traficom tutki käytettynä tuotujen henkilö- ja pakettiautojen mittarilukemia yhteistyössä Hollannin, Belgian ja Viron kanssa.

    Tietoja vertailtiin Suomessa ensirekisteröityjen autojen tietoihin. Suomessa epäilyttäviä mittarilukemia löytyi 0,6 prosentissa autoista, mutta ulkomaisissa autoissa manipulointiepäilyjä todettiin selvästi enemmän.

    Suomalaiset ovat viime vuosina tuoneet käytettyjä autoja ennätystahtiin. Autotuojat ja -teollisuus ennustaa, että käytettyjä henkilöautoja tuodaan Suomeen tänä vuonna noin 50 000.

    Eniten tuontiautoja tulee Saksasta ja Ruotsista. Tuojien joukossa on sekä yksityishenkilöitä että käytettyjä autoja välittäviä yrityksiä.

    Artikkelin aiheet
    auton tuonti
    matkamittarin manipulointi
    Traficom
    Suomi
    käytetyt autot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria