• KIRJAT Lapsettomuuden raskas tie

    Uutiset
    6.11.201515:00
    Katja Lamminen

    Pyhinä, jolloin juhlitaan äitejä ja isiä, on hyvä pysähtyä muistamaan myös niitä, jotka eivät ole lasta saaneet. Kipeä asia koskettaa jopa joka viidettä paria puhumattakaan yksinelävistä.

    Lapsettomuudesta kärsitään myös lapsiperheissä. Toinen tai kolmas ei onnistukaan.

    Perhekeskeisessä yhteiskunnassa toisenlaiselle tielle ajautuminen on raskasta. Häpeän ja ulkopuolisuuden tunteista ei ole helppo puhua.

    Ympärillä muut saavat lapsia, myöhemmin lapsenlapsia. Muiden onnistuminen nostattaa vihaa ja katkeruutta. Vahvat tunteet saattavat säikäyttää.

    Uutuuskirja Toisenlainen tie antaa työkaluja tunnevyöryn selättämiseen. Lapsettomuuskriisin vaiheet on vain rämmittävä läpi.

    Järkytyksestä ja torjumisesta siirrytään reagointiin. Vaiheeseen, jossa tekee mieli huutaa ”Miksi minä?”

    Surun myötä alkaa jo hellittää. Tilanteen hyväksyminen johdattaa uudenlaiseen elämään. Askel kevenee ja huomaa hetkittäin nauttivansa vapaudesta.

    Ihmisen arvo tai elämän merkitys ei riipu lasten määrästä. Ei, vaikka joskus siltä tuntuisikin.

    Katja Lamminen

    Heli Pruuki, Raili Tiihonen,

    Minna Tuominen: Toisenlainen tie - Tahaton lapsettomuus,

    kriisi ja selviytyminen.

    195 sivua. Kirjapaja.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tahaton lapsettomuus
    kirja-arvio
    selviytyminen
    kriisi
    Kirjapaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria