• Mineraalivarojen kartoitus vasta alussa

    Uutiset
    5.2.201415:00
    Kaijaleena Runsten

    Etiopian pääministeri Hailemariam Desalegn korostaa mineraalialan kehittämisen tärkeyttä, kertoo vientijohtaja Mika Räisänen Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK).

    ”Hän osui mielestäni arviossaan naulan kantaan, koska myös meidän ruokaturvahankkeemme päätavoitteena on maatalouden tuottavuuden parantaminen. Se taas edellyttää keskeisten mineraalivarantojen, kalkkikivien ja fosforiesiintymien, kartoitusta ja arviointia.”

    Räisänen osallistui pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) vienninedistämismatkaan, joka suuntautui Etiopiaan ja Tansaniaan tammikuun viimeisellä viikolla.

    Mineraaliala on Räisäsen mukaan Etiopiassa vasta kehityskaarensa alussa. Sen vuoksi tehtävää on paljon.

    Hyvää on, että kehityshankkeissa kuten GTK:n ja MTT:n nyt aloittamassa projektissa voidaan edistää läpinäkyvää mineraalien hallinnossa ja niiden kestävää käyttöä.

    ”Edellytykset mineraalien kestävään hyödyntämiseen ovat olemassa. Samalla suomalaisilla kaivannaissektorin laitetoimittajilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä tarjouskilpailuissa”, hän tuumii.

    Räisäsen mukaan matkalla tehtiin pohjatyötä sille, että pilottihanketta voisi seurata huomattavasti laajempi Etiopian maataloutta koskeva ruokaturvahanke.

    Siihen haetaan monipuolista kansainvälistä rahoitusta ja toteuttajia niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Suomalaisilla kaivannais-

    sektorin laite-

    toimittajilla on

    hyvät

    mahdollisuudet pärjätä tarjous-

    kilpailuissa.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mineraalivarat
    Etiopia
    Geologian tutkimuskeskus
    maatalous
    kehitysyhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle