• Trumpin virkarikostutkinta etenee – todistajien kuulemiset ovat jatkossa julkisia

    Päätös oli ensimmäinen virkarikostutkinaan liittynyt äänestys.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi äänestystulosta Twitterissä Yhdysvaltain historian suurimmaksi noitavainoksi. LEHTIKUVA/AFP
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi äänestystulosta Twitterissä Yhdysvaltain historian suurimmaksi noitavainoksi. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    31.10.201920:17
    STT

    USA:n edustajainhuone on päättänyt muodollisesti edetä seuraavaan vaiheeseen presidentti Donald Trumpin virkarikostutkinnassa. Demokraattienemmistöinen edustajainhuone teki päätöksen äänin 232–196, mikä noudatteli koko lailla puoluerajoja. Kaikki republikaanit vastustivat päätöstä ja vain kaksi demokraattia äänesti republikaanien mukana.

    Päätös oli ensimmäinen virkarikostutkinaan liittynyt äänestys ja antaa viitteitä mahdollisen viraltapanon kannatuksesta, mutta se ei vielä käynnistänyt varsinaista viraltapanomenettelyä. Päätös tekee todistajien kuulemisesta ja tutkinnan pöytäkirjoista julkisia. Uudessa vaiheessa myös Trumpin asianajajilla on mahdollisuus esittää todistajille kysymyksiä.

    Trump kommentoi äänestystulosta Twitterissä Yhdysvaltain historian suurimmaksi noitavainoksi.

    Trumpin Ukraina-puhelusta alkunsa saanut virkarikostutkinta on ollut käynnissä viikkojen ajan suljettujen ovien takana. Tähän mennessä kymmenkunta todistajaa on vahvistanut edustajainhuoneen kuulusteluissa Trumpin painostaneen Ukrainaa kaivelemaan törkyä demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä entisestä varapresidentistä Joe Bidenistä ja hänen pojastaan. Trump on kiistänyt kaiken.

    Demokraattien mukaan Trump jäädytti sotilasavun Ukrainalle pakottaakseen Ukrainan käynnistämään korruptiotutkinnan Bidenistä ja hänen pojastaan, joka oli ukrainalaisen energiayhtiön hallituksessa.

    Jos näyttö Trumpia vastaan todetaan riittävän vahvaksi, edustajainhuoneen oikeuskomitea nostaa viralliset syytteet presidenttiä vastaan.

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    virkarikostutkinta
    Yhdysvallat
    Ukraina
    Joe Biden
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle