• Matalapaineet pitävät Suomea kahleissaan – loppuviikolla helteen merkkejä ilmassa

    Epävakainen sää jatkuu. Aluksi on melko viileää, mutta viikonlopuksi Suomeen on kiertymässä idästä lämpimämpää ilmamassaa.
    Helteitä näkyy ennusteessa tällä hetkellä jonnekin päin maata kymmenen vuorokauden ennustepituuden loppuun saakka.
    Helteitä näkyy ennusteessa tällä hetkellä jonnekin päin maata kymmenen vuorokauden ennustepituuden loppuun saakka. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sää
    7.7.202618:15
    Janika Takala

    Viikko on alkanut varsin kosteissa merkeissä koko maassa. Viikonloppuna runsaat sateet aiheuttivat paikoin jopa tulvimista, esimerkiksi Helsingissä tulvi sateista johtuen sekä lauantaina että sunnuntaina.

    Tällä viikolla sademäärät pysyvät pääosin maltillisina, mutta huomenna keskiviikkona maan pohjoisosassa vuorokausisade voi olla jopa 40 millimetriä.

    Tänään matalapaineen keskus on maan etelä- ja keskiosan päällä ja sateet ovat pääosin painottuneet maan eteläpuoliskolle; eniten on satanut kaakonkulmalla Kouvolassa, lähes 20 millimetriä.

    Kelit lämpenevät seuraavina päivinä.
    Kelit lämpenevät seuraavina päivinä. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Yöllä matalapaine sateineen siirtyy hiljalleen pohjoisen riesaksi ja keskiviikkona päivällä vettä tulee pohjoisessa laajalla alueella taivaan täydeltä. Viimeisimmissä säämalliajoissa Koillismaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella näkyy yli 30 millimetrin kertymiä, joillakin malleilla jopa 55 millimetriä. Lapissa sateen seassa on myös ukkosta.

    Maan etelä- ja keskiosassa on hieman poutaisempi välipäivä, joskin paikoin voi kuurotella eikä pilvipeite juuri anna auringolle tilaa. Illalla etelästä on kuitenkin saapumassa taas uusi matalapaine, joten hengähdystauko jää varsin lyhyeksi.

    Torstaiksi pohjoisen sää poutaantuu ja pilvipeitekin rakoilee laajalti. Maan eteläosassa värjötellään sateessa, paikoin myös ukkonen on mahdollista.

    Loppuviikollekin riittää sateita, mutta lämpötila lähtee torstain jälkeen nousuun. Pohjoisessa hellettä voi paikoin olla jo perjantaina, muualla maassa viimeistään lauantaina. Helteitä näkyy ennusteessa tällä hetkellä jonnekin päin maata kymmenen vuorokauden ennustepituuden loppuun saakka.

    Artikkelin aiheet
    sää
    matalapaine
    helle
    sade
    ukkonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita