• Suomenhevosten Derbyssä vahva sukujen leima

    Uutiset
    27.8.201216:00
    MT toimitus

    JYVÄSKYLÄ

    Ekolokin voitto suomenhevosten Derbyssä nosti tavallistakin enemmän tunteita pintaan. 25 000 euroa ja ikuisen maineen sekä kunnian tienanneen Ekolokin omistaa ja sitä valmentaa juankoskelainen Jaakko Mikkonen. Orin on kasvattanut hänen reilu vuosi sitten edesmennyt veljensä Matti Mikkonen ja rattailla istui veljenpoika Heikki Mikkonen.

    ”Kerta kaikkiaan hienolta tuntuu”, Jaakko Mikkonen tiivisti tuntemuksensa.

    Myös 25-vuotiaalle Heikki Mikkoselle voitto oli silminnähden tunteikas. Hän heitti ajopiiskansakin pois tuulettaessaan jo ennen maalilinjaa.

    ”Kyllä tämä on uran suurin voitto. Isä voitti tämän kilpailun aikanaan ja ajattelin, että olisi hienoa voittaa joskus itsekin”, hän viittasi isänsä menestykseen vuoden 1998 Derbyssä Piirron Sopulla.

    5-vuotiaiden suomenhevosten tärkein kilpailu vahvisti jälleen kerran Suikun isälinjan merkitystä lahjakkaiden yksilöiden periyttäjänä. Ensimmäisen Derbyn vuonna 1975 voitti Vekku-Lento, jonka poika Suikku kohosi aikanaan rodun parhaaksi periyttäjäksi. Suikun poika Suikun Ero voitti Derbyn 1993 ja sen poika, ravikuningas A.T. Eko on puolestaan Ekolokin isä.

    ”Ekoloki on tosi hyvä hevonen, sillä on hyvä vauhtikestävyys. Sanoin jo ajaessani tällä ensimmäisiä kertoja 4-vuotiaana, että tästä tulee vielä joskus oikein hyvä”, Heikki Mikkonen kertoi kaulassaan Derbyn voittoseppele, jota Ekoloki ei omaan kaulaansa huolinut.

    ANTTI SAVOLAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suomenhevosten derby
    ravurit
    suomenhevonen
    Heikki Mikkonen
    Ekoloki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle