• Ympäristötyöpalkinto viljelijä Markus Eerolalle

    Uutiset
    12.6.201516:00
    Tuure Kiviranta

    Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys on myöntänyt vuoden 2015 ympäristöpalkinnon viljelijä Markus Eerolalle.

    Eerolan todetaan tehneen merkittävää työtä jo 1990 luvulta alkaen ottamalla käyttöön uusia viljelymenetelmiä.

    Tavoitteena on ollut vähentää lannoitteiden käyttöä ja pienentää huuhtoutumia pelloilta, tehostaa kierrätystä ja parantaa maaperän rakennetta.

    Käytössä oli jo tuolloin karttoihin perustuva lohkokohtainen lannoitus, jonka suunnitteluun tieto kerättiin sadon kautta.

    Ensimmäisten viljelijöiden joukossa hän aloitti suorakylvön, aurattoman viljelyn ja täsmäviljelyn.

    Siirtyminen luomuviljelyyn vuonna 2010 toi uusia haasteita. Se vaati uusia kokeiluja sekä uudenlaisia koneita maanmuokkaukseen ja rikkaruohojen torjuntaan.

    Knehtilän tila on ollut mukana monissa hankkeissa yhteistyössä tutkimuslaitosten, eri ministeriöiden, yliopistojen, MTK:n ja monen muun tahon kanssa kehittämässä parempia viljelymenetelmiä, tehokkaampaa ravinteiden kiertoa ja pienempiä huuhtoutumia vesistöihin. Samalla on tuotettu puhdasta ruokaa ja lisätty viljelijöiden ympäristöosaamista.

    Eerola on MTK:n johtokunnan kolmas puheenjohtaja.

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ympäristöpalkinto
    viljelymenetelmä
    luomuviljely
    Hyvinkää
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria