”Lumen massa on pienentynyt pohjoisella pallonpuoliskolla noin kaksi prosenttia vuosikymmenessä”, erikoistutkija Kari Luojus Ilmatieteen laitokselta sanoo.
Tulos kertoo lumen massan keskimäärin pitkältä ajalta. Vuosittaiset vaihtelut ovat hyvin suuria.
”Vuonna 2010 lunta oli erittäin vähän. Viime vuonna oltiin keskiarvon yläpuolella. Ensi vuonna voi hyvin tulla kylmä talvi”, Luojus kertoo.
Päivämäärä, jolloin kaikki lumi Suomesta on sulanut on myös aikaistunut. Tahti on noin muutama päivä vuosikymmenessä.
Kaikkialla pohjoisessa lumi ei sula aiempaa nopeammin. Esimerkiksi Ural-vuoristossa sulamispäivä on myöhentynyt. Se johtuu sateiden lisääntymisestä.
”Uralilla sataa enemmän, joten lunta on enemmän. Suuremman lumimäärän sulaminen kestää kauemmin. Tulokset tukevat ilmastonmuutoksesta tehtyjä malleja”, tutkimusprofessori Jouni Pulliainen ilmatieteenlaitokselta sanoo.