• Investointeja pyöräilyn hyväksi

    Uutiset
    5.6.201516:00
    MT toimitus

    Hallitusneuvotteluissa sovittiin investointiohjelmasta. Erityisesti näin tiukkoina taloudellisina aikoina investointien pitää olla mahdollisimman tuottavia.

    Julkisuudessa on puhuttu lähinnä teiden ja rautateiden kunnostamisesta.

    Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että pyöräilyinfra on monin paikoin luokattoman huonossa kunnossa ja vanhanaikaista.

    Pyöräinfra on valtaosin kuntien vastuulla ja valtio on tukenut sen rakentamista tai ylläpitoa todella vähän.

    Pyöräilyinvestoinneissa on kaikista infrainvestoinneista ylivoimaisesti paras kustannusten ja hyödyn suhde. Helsingin kaupungin laskelmien mukaan huippuluokan pyörätiehen sijoitettu euro tuottaa jopa 7,8 euron hyödyt.

    Harvemmin asutuillakin alueilla hyödyt ovat merkittävät. Ne koostuvat erityisesti kansanterveyden paranemisesta ja pyöräilyn aikasäästöistä verrattuna muihin liikennemuotoihin.

    Pyöräliitto onkin ehdottanut mallia, jossa valtio myöntäisi tukea pyöräilyinvestointeihin niille kunnille, joilla on erillinen pyöräilybudjetti. Tuki olisi enintään 30 prosenttia kokonaisinvestoinnista.

    Pyöräilyyn osoitettu investointisumma voisi olla 40 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä summalla saataisiin aikaan merkittäviä muutoksia. Investoinnista muodostuisi yhteiskunnalle jopa yli 300 miljoonan euron säästöt.

    Pyörätiehankkeissa valtion ei tule käyttää byrokraattista arviointiprosessia. Hankkeet ovat niin pieniä, ettei niiden arviointi perinteisin menetelmin ole järkevää.

    Kunnat tietävät itse hyvin, mihin pyöräilyrahat kannattaa sijoittaa: ne voivat olla pieniä korjauksia ympäri kuntaa tai yksittäinen suuri investointi, kuten silta tai tunneli. Investointiavustusta saavien kuntien pitäisi kuitenkin kertoa, miten avustus lisää pyöräilyä.

    Juha Sipilä polkaisi voittoisan vaalikampanjansa käyntiin pyöräilemällä läpi Suomen. Toivottavasti hänen johtamansa hallitus tekee päätöksiä, joilla tervehdytetään niin kansaa kuin kansantalouttakin.

    Matti Koistinen

    toiminnanjohtaja

    Pyöräliitto ry

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pyöräily
    liikenneinfrastruktuuri
    kuntien investoinnit
    valtiontuki
    kansanterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria