• Tutkimus: Pohjolan ruokavalio on terveellinen

    Verrokkiryhmään verrattuna Pohjolan ruokavalion seurauksena kolesteroli- ja rasva-arvot olivat laskeneet ja sokeritasapaino oli parempi.
    Pohjoismaissa tehdään ravintosuosituksia, joita sovelletaan Grönlantia ja Färsaaria myöten. Pohjolan ruokavalio sisältää: kokojyväruista, kauraa tai ohraa, marjoja, hedelmiä, kalaa, kasviksia, juureksia ja rypsi/rapsiöljyä sekä vähärasvaisia maitotuotteita.
    Pohjoismaissa tehdään ravintosuosituksia, joita sovelletaan Grönlantia ja Färsaaria myöten. Pohjolan ruokavalio sisältää: kokojyväruista, kauraa tai ohraa, marjoja, hedelmiä, kalaa, kasviksia, juureksia ja rypsi/rapsiöljyä sekä vähärasvaisia maitotuotteita. Kuva: Timo Filpus
    Uutiset
    27.3.202216:00
    Heikki Arvilommi

    Ravitsemusta koskevissa tutkimuksissa hehkutetaan säännöllisesti välimerellisen dieetin terveellisyyttä ja elinvuosia lisäävää vaikutusta. Kyllähän täällä pohjolassakin saa helposti pöytäänsä neitsytoliiviöljyä, mutta moni muu osa etelän ruokavaliosta jää etelään. Siksipä on lohdullista lukea tutkimuksesta, jossa todetaan Pohjolan terveellisen ruokavalion ajavan vähintäänkin saman asian.

    Pohjoismaissa tehdään ravintosuosituksia, joita sovelletaan Grönlantia ja Färsaaria myöten. Niiden ydin on lautasmalli eli kokoelma paikallisia terveellisiä ruokia oikeissa suhteissa. Sen vaikutuksia selvittivät yhteistyössä Kuopion, Oulun, Århusin, Uppsalan, Lundin ja Reykjavikin yliopistojen tutkijat.

    Lähes 200 pulskahkoa yli viisikymppistä vapaaehtoista osallistui tutkimukseen. Puolen vuoden ajan puolet heistä söi kuten ennenkin. Aterioihin kuului muun muassa valkoista leipää, pastaa, riisiä ja voita. Toinen puoli noudatti Pohjolan ruokavaliota: kokojyväruista, kauraa tai ohraa, marjoja, hedelmiä, kalaa, kasviksia, juureksia ja rypsi/rapsiöljyä sekä vähärasvaisia maitotuotteita. Ruokavalion vaikutuksia seurattiin tutkimalla veri- ja virtsanäytteitä.

    Analyysit verestä paljastivat ensinnäkin, että dieettejä oli noudatettu, koska esimerkiksi kaloista, marjoista tai kokojyvätuotteista peräisin olevat aineenvaihduntatuotteet näkyivät hyvin. Keskeistä oli, että verrokkiryhmään verrattuna Pohjolan ruokavalion seurauksena kolesteroli- ja rasva-arvot olivat laskeneet ja sokeritasapaino oli parempi.

    Voidaan ajatella, että tämän seurauksena diabeteksen ja sydäntautien riskit olisivat pienemmät. Ennestään tiedettiin, että Pohjolan dieetti laihduttaa. Paino haluttiin säilyttää ennallaan pyytämällä syömään enemmän, jos laihtui. Täten voitiin sulkea pois laihtumisen vaikutus tuloksiin.

    Tutkijat haluavat selittää tulostaan Pohjolan ruokavalion rasvoilla. Kaloissa tai rapsi/rypsiöljyssä on runsaasti omega 3- ja omega 6 -rasvahappoja. He korostavat vielä, että painon pudotus, joka ruokavaliosta seuraa, ei ole selitys terveellisyydelle. Se voi kyllä olla bonus.

    Toinen bonus on se, että ruokavalion tuotteet paikallisina ovat myös kestävää kehitystä.

    Lähde: (Clinical Nutrition DOI: 10.1016/j.clnu.2021.12.031)

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria