• Korona kuritti monien palokuntien nuorisotoimintaa – pitkän linjan vapaaehtoisten määrä on vähentynyt jo aiemmin

    Koronaviruspandemia on kurittanut monien palokuntien nuorisotoimintaa. Osa nuorista ja heidän kouluttajistaan jätti toiminnan, kun harjoitukset olivat koronarajoituksien vuoksi jäissä.
    Osa palokuntanuorista liittyy täysi-ikäisenä sopimuspalokuntien hälytysosastoihin. Kuvassa nuoria vapaapalokuntalaisia Helsingin VPK:n palokuntaparaatissa toukokuussa 2019. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Osa palokuntanuorista liittyy täysi-ikäisenä sopimuspalokuntien hälytysosastoihin. Kuvassa nuoria vapaapalokuntalaisia Helsingin VPK:n palokuntaparaatissa toukokuussa 2019. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    6.11.202211:50
    STT

    Monissa pelastuslaitoksissa ollaan huolissaan palokuntaharrastuksen pitovoimasta ja etenkin syrjäseutujen sopimuspalokuntien tulevaisuudesta.

    Tänä vuonna nuoriso-osastojen jäsenmäärät näyttävät tilastojen perusteella nousseen hieman. Järjestöpäällikkö Aleksi Peurala Suomen Sopimuspalokuntien Liitosta (SSPL) kertoo kuitenkin, että kaikkialla nuorisotoiminta ei rajoitusten purkauduttua ole lähtenyt kunnolla käyntiin.

    ”Monillakin laitoksilla on tullut tunne, että porukkaa on tippunut pois enemmän kuin normaalisti”, Peurala kommentoi.

    Alueellinen vaihtelu voi olla suurta. Kentältä on kuulunut myös sellaisia viestejä, että nyt palokuntaharrastus kiinnostaa taas yhä useampia nuoria, sanoo palokuntien harrastustoiminnan kehittämispäällikkö Niko Ara Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

    Aran mukaan myös ihmisten lisääntynyt kriisitietoisuus on saattanut lisätä pelastusalan vetovoimaa.

    ”Ehkä tämä kriisitilanne on aiheuttanut vähän positiivista pöhinää järjestöpuolelle”, hän arvelee.

    ”Tulijoita on, mutta siinä on ehkä hieman haasteita, kuinka moni jää pitkäaikaiseksi harrastajaksi tai kouluttautuu hälytyskelpoiseksi.” Niko Ara

    Osa palokuntanuorista liittyy täysi-ikäisenä sopimuspalokuntien hälytysosastoihin. Niitä tarvitaan varsinkin syrjäseuduilla, joilla lähin paloasema on kaukana ja vapaaehtoiset palokuntalaiset ehtivät hälytyspaikoille yleensä ensimmäisenä.

    SSPL:n kahden vuoden takaisessa kyselyssä yli kolmannes sopimuspalokuntalaisista arveli, että hälytystehtäviin kouluttautuneita jäseniä ei tulevaisuudessa saada tarpeeksi.

    ”Tulijoita on, mutta siinä on ehkä hieman haasteita, kuinka moni jää pitkäaikaiseksi harrastajaksi tai kouluttautuu hälytyskelpoiseksi”, sanoo Ara.

    Tilastojen perusteella palokuntatoiminnassa viihdytään keskimäärin lyhyempiä aikoja kuin ennen.

    ”Vanhemmat ikäluokat ovat tottuneet olemaan mukana toiminnassa eläkeikään asti. Nuoremmat sukupolvet ovat ehkä tietyn aikaa, sitten alkaa elämä viedä”, Ara pohtii.

    Haasteena on etenkin muuttoliike. Nuoret muuttavat muualle opiskelemaan juuri niiltä seuduilta, joilla vapaaehtoisia palokuntalaisia tarvittaisiin eniten.

    Peuralan mukaan palokuntatoimintaa markkinoidaankin nyt yhä enemmän myös aikuisille.

    ”Hyvä esimerkki ovat kouluikäisten lasten vanhemmat. Se on uusi elämänvaihe, jossa lapsi osaa lämmittää mikropizzan yksin ja pärjää pari tuntia yksin kotona”, Peurala sanoo.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle