• Ruokavaltuutetun supervoimat ovat neuvottelu, huomautus ja julkinen varoitus

    Ruokavaltuutettu saisi käynnistää tutkinnan, jos epäilee epäreiluja kauppatapoja. Hänelle tullee oikeus pyytää yrityksiltä tietoja.
    Kauppa ja elintarviketeollisuus vastustavat ruokavaltuutettua. MTK on vaatinut sitä jo pitkään.
    Kauppa ja elintarviketeollisuus vastustavat ruokavaltuutettua. MTK on vaatinut sitä jo pitkään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    30.1.201820:05
    Aimo Vainio

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) esittämän ruokavaltuutetun keinoiksi karsia epäreiluja kauppatapoja tullee neuvottelu, huomautus ja julkinen varoitus.

    MT:n tietojen mukaan Lepän asettama työryhmä esittää, että ruokavaltuutetulla on myös oikeus pyytää tietoja ja käynnistää oma-aloitteisesti tutkimus, jos hän epäilee kohtuuttomia kauppatapoja. Yksi sellainen voi olla kirjallisen sopimuksen puuttuminen.

    Jos valtuutettu havaitsee lakia rikotun, hän voi viedä rikkojan markkinaoikeuteen. Markkinaoikeudella on oikeus määrätä uhkasakko.

    Sakon suuruudesta ei ole vielä tietoa, mutta se on selvästi vähemmän kuin kilpailulakien mahdollistama kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

    Valtuutettu tullee maaseutuviraston, tulevaisuudessa ruokaviraston, yhteyteen. Toimiston koko on kolme henkilöä, valtuutettu ja kaksi asiantuntijaa.

    Ruokavaltuutetun virka on yksi osa Lepän kaavailemaa elintarvikemarkkinalakia, joka puuttuisi epäreiluihin kauppatapoihin. Työryhmä on pohtinut myös sitä.

    Esityksen pohjana on yrittäjänsuojalaki. Siinä ei ole mainintaa epäreiluista kauppatavoista, vaan kohtuuttomista.

    Työryhmään kuuluu edustajia MTK:sta, elintarviketeollisuudesta sekä päivittäistavarakaupasta.

    Teollisuus ja kauppa ovat suhtautuneet kriittisesti sekä lakiin että valtuutettuun.

    Ryhmän tehtävänantoon kuului valtuutetun valtaoikeuksista päättäminen. Ryhmän viimeinen kokous oli tänään tiistaina.

    Työryhmän määräaika on tammikuun lopussa ja sen valmistelema kehikko laista lähetetään hallitukselle. Varsinaisen hallituksen esityksen kirjoittavat virkamiehet.

    Lue myös:

    "Miksi mekanismit eivät voisi olla säädöspohjaisia", Suomeen valmistellaan kauppaa valvovaa ruoka-asiamiestä

    S-ryhmän Heikkilä kritisoi ruokavaltuutetun nimittämistä, keskustan Kalmari: "Se koira älähtää"

    Elintarviketeollisuus välttelee ottamasta kantaa epäreiluihin kauppatapoihin

    Artikkelin aiheet
    ruokavaltuutettu
    elintarvikemarkkinalaki
    epäreilut kauppatavat
    maa- ja metsätalousministeriö
    Jari Leppä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle