Finlandia-ajon kahdeksas kutsuttu valjakko on Lozano di Quattro. Seitsemänvuotias ruuna on alkukauden pitkillä kireillään antanut myrskyvaroituksen. Hevosen omistaja-valmentaja Per K Eriksson kertoo silmäteränsä olevan tulossa uransa huippukohtaan.
”Se on aina ollut kyvykäs ja lupaava, mutta valmennusta muutettiin tälle kaudelle, ja homma tuntuu osuneen kohdalleen. Se on lopettanut huonoilta lähtöpaikoilta kahdessa kauden startissaan alle 09-kyytejä viimeisen tuhannen kiertelemällä”, Eriksson kertoo Vermon tiedotteessa.
Mantorpissa vaikuttava Per K. Eriksson ei ehkä ole tuoreemmille raviharrastajille erityisen tuttu nimi, mutta hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä ruotsalaisvalmentajista.
Vuonna 1960 syntynyt Eriksson muutti nuorena Yhdysvaltoihin, missä hän saavutti jo 1980-luvulla huimaa menestystä. Eriksson on voittanut USA:n arvostetuimman ravikilpailun The Hambletonianin valmentajana Prakasilla, Giant Victoryllä ja Alf Palemalla, minkä lisäksi hän voitti tukun muita USA:n suurimmista ravikisoista.
Per K Erikssonin valmentama Davidia Hanover voitti Finlandia-ajon vuonna 1986. Ohjastajana oli tuolloin Jorma Kontio.
Reilut parikymmentä vuotta sitten Eriksson palasi kotikonnuilleen Ruotsiin. Hänen Ruotsin vuosien suurin tähtensä on ollut Elitloppetissa Jennifer Tillmanin ohjastamana kilpaillut Royal Fighter.
Eriksson kertoo tiedotteessa ajaneensa viime viikon perjantaina Lozano di Quattrolla hiitin, jossa hevonen tuntui ottaneen vielä askelia eteenpäin kevään starteista. Finlandia-ajoa valmentaja ajattelee ponnahduslautana kevään päätavoitteeseen Elitloppettiin.
"Mielestäni ruunalla on nyt sisässään jopa 08-alkuinen tulos, jollaisen se voisi toukokuussa tehdä. Lozanolla ei esimerkiksi ole vielä koskaan riisuttu kenkiä, mutta pian voisi olla sen aika. Toki tuollaiseen tulokseen tarvitaan hyvät olosuhteet ja vähän lämpimämpi sää kuin juuri nyt vallitsee”, Eriksson maalailee tiedotteessa.
Lozano di Quattro on juossut 46 starttia statistiikalla 14-13-4. Ruunan voittosumma on 1,8 miljoonaa kruunua. Uran kaikki startit on ajanut Tobias J Gustafsson.
Sunnuntaina 4.5. ajettavan Finlandia-ajon voittaja kuittaa urakastaan 100 000 euroa.
San Moteur
Jason's Camden
Mellby Jinx
Clarissa
Callela Nelson
Double Deceiver
Crepe Match
Lozano di Quattro