

Mantorpin raviradalla hevosia valmentavan 41-vuotiaan Tobias J Gustafssonin valmennustilastot eivät ole kaunista katseltavaa. 72 hevosen valmennustallin hevoset ovat juosseet kuluvalla kaudella ainoastaan kahdeksan starttia. Valmentaja itse ei ole huolissaan vähäisestä starttimäärästä.
”Jos valmennettavista 69 ei olisi yksivuotiaita varsoja, olisin todella mietteliäs menestyksen suhteen”, nauraa Tobias J Gustafsson.
Pariin otteeseen pitkät ajanjaksot Pohjois-Amerikassa sekä Jimmy Takterilla että Per Engblomilla työskennellyt Gustafsson on Ruotsiin palattuaan keskittynyt yksinomaan varsojen opettamiseen. Kuluva ikäluokka on kolmas suurempi ikäluokka, jolle Gustafsson opettaa ravurin uran ensiaskeleet.
”Palattuani reilut kolme vuotta sitten Ruotsiin, olin ensimmäisen talven Marcus Schönin apuna Stall Courantin varsoja laittamassa. Sen jälkeen palasin kotiseudulleni, ja aloitin oman toiminnan Mantorpin radalla. Täällä on todella hyvät puitteet opettaa ja valmentaa varsoja.”
Varsan opettamiselle on selkeästi tilausta ruotsalaisten ammattivalmentajien suunnalta. Ensimmäinen tärkeä toimeksiantaja oli Robert Bergh. Takaisin Åbyyn Sundsvallista muuttanut Bergh on edelleen Gustafssonin asiakas. Suurimmaksi asiakkaaksi on noussut Daniel Wäjersten.

”Meillä on Danielin kanssa toistaiseksi jatkuva sopimus 20 varsan suuruisesta ikäluokasta. Wäjerstenin ja Berghin lisäksi minulla on varsoja muun muassa Mattias Djuselle, Maria Törnqvistille, Stefan P Petterssonille, Joakim Wallinille ja Per Nordströmille. Eli laaja skaala eri valmentajia.”
Varsat saapuvat Gustafssonille yksivuotissyksyllä joko laidunkauden tai viimeistään huutokauppojen jälkeen. Laaja-alainen asiakaskunta helpottaa työntekijöiden palkanmaksua.
”Osa toimeksiantajistani haluaa pitää varsansa muita valmentajia pitempään minulla. Hevosten jakautuminen pitemmälle ajanvälille helpottaa talouden suunnittelua. Minulla on neljä kokoaikaista työntekijää. Lisäksi on muutama osa-aikainen, ja tallitöistä vastaa eri porukka. Hevosenhoitajat keskittyvät varsoihin. Heidän ei tarvitse huolehtia sen suuremmin tallitöistä.”
Gustafssonin varsojen työskentelyssä näkyy selkeästi Pohjois-Amerikassa vietetyt vuodet.
”Meillä on amerikkalainen leima nuorten hevosten kanssa työskennellessä. Samalla sopeudumme ruotsalaiseen nuorten hevosten kilpailuohjelmaan. Toimeksiantajat esittävät toiveita varsojensa suhteen. Minulle on tärkeintä varsojen kanssa toimiessa, ettei asioita tehdä liian hätäisesti. Hevosilla pitää olla harmoninen olo. Työntekijäni ovat keski-iältään nuoria, ja meillä on todella hyvä henki jokapäiväisessä toiminnassamme.”

Puheen kääntyessä Suomeen, on Tobias J Gustafssonilla hienoja muistoja suomalaisista suurkilpailuista. Hän sai juhlia Johnny Takterin ohjastaman Creatinen (Andover Hall) kanssa St Michel -ajon voittoa vuonna 2015. Samana kesänä Gustafsson vieraili myös Mavenin (Glidemaster) kanssa Kymi GP -kilpailussa Kouvolassa. Johnny Takterin ohjastama tamma sijoittui kolmanneksi täyden matkan kisassa.
”Kesä 2015 oli todella hienoa aikaa. Oli todellinen kunnianosoitus Jimmy Takterilta, että sain ottaa vastuun hänen valmentamistaan Creatinesta ja Mavenista niiden kilpaillessa Pohjoismaissa. Oli muuten hieno huomata, että Creatinen jälkeläinen Crepe Match voitti Suomen Derbyn finaalin. Creatine ja Maven olivat todellisia huippuyksilöitä kilparadalla.”
Vaikka Tobias J Gustafsson keskittyy varsojen opettamiseen, on hän menestynyt kuluvalla kaudella mukavasti ohjastajana. Niinikään Mantorpissa hevosia valmentavan Per K Erikssonin Lozano di Quattro (Trixton) on voittanut Gustafssonin ohjastamana kuluvalla kaudella viidesti. Kausi päättyi pronssidivisioonan finaalin hopeatilaan lokakuussa. Gustafsson odottaa mielenkiinnolla ruunan tulevaa kuusivuotiskautta.
”Se mahtuu vielä voittosummansa puolesta hopeadivisioonaan. Kyllä sen pitäisi nousta avoimiin lähtöihin. Ruuna on todella varsamainen edelleen, eikä ota aina kilpailemista tosissaan. Olen ajanut koelähtöä lukuun ottamatta kaikki hevosen startit. Todella hienoa, että Per K Eriksson antaa minun ajaa hevosella. Olisihan tarjolla rutinoituneempiakin ohjastajia.”
Kolmesti Hambletonian voittanut Per K Eriksson on uskonut koko ajan Lozano di Quattron kapasiteettiin.
”Pelle sanoi minulle jo ensimmäisten starttien aikaan hevosen olevan hyvä. Se oli silloin vielä varsamaisempi, ja itse suhtauduin vähän epäilevästi Erikssonin sanomaan. Minun olisi pitänyt kylläkin uskoa kolminkertaisen Hambovoittajan asiantuntemusta heti alusta”, hymähtää Tobias J Gustafsson.
”Voin ajaa kilpaa ilman paineita, se helpottaa paljon suoriutumista ohjastajana.”
Sunnuntaina Gustafssonilla on kotiradan GS75-kohteissa kaksi lainaohjastettavaa. Toisessa GS75-kohteessa on mukana Stefan P Petterssonin Don’t Thell Me (Brillantissime). Neljännessä kohteessa starttaa puolestaan Anders Westerin Laiza Westwood (Uncle Lasse). Ohjastaja uskoo enemmän Don’t Thell Men mahdollisuuksiin.
”Don’t Thell Men pitäisi olla vähän parempi kuin viimeeksi. Takarivi ei ole välttämättä hullumpi vähäntemperamenttiselle hevoselle. Laiza Westwood tienasi paljon rahaa viime vuonna kaksivuotiaana. Sen takia sillä on ollut vähän vaikea riittää tämän vuoden lähdöissä. Se teki kuitenkin myönteisen esityksen viimeksi.”
Gustafsson painottaa kilvanajamisen tuovan mukavaa lisäväriä arkeen. Täysipäiväinen lainaohjastaminen ei kuitenkaan houkuttele.
”Saan toimeentuloni varsojen opettamisesta. Voin ajaa kilpaa ilman paineita, se helpottaa paljon suoriutumista ohjastajana.”