

”Jos haluaa saada menestystä, pitää olla toinen hevonen rinnalla”, Riikka-Maria Rosenberg selittää hevoshankintaa iloisena.
Rosenberg on historiallisia romaaneja kirjoittava kirjailija, joka tutustui esteratsastaja Miila Kivirantaan ratsastustunneilla Peikin ratsastuskoulussa, jossa Kiviranta puolestaan toimii yrittäjänä ja opettajana.
Kiviranta osasi luotsata huolestunutta oppilaastaan lajissa eteenpäin oikealla otteella, ja hyvä kohtaaminen johti syvään yhteistyöhön, kun Rosenberg hankki Kivirannalle noin vuosi sitten tamman Chanel One.
Kivirannan ja Chanel Onen ensimmäinen yhteinen kausi sujui erinomaisesti, ja Helsinki International Horse Show’ssa pari viikkoa sitten ratsukko teki ensimmäisen kansainvälisen kilpailunsa. Tulosrivi 130–35-tasolla oli 11., 6. ja 12.
”Kolme ruusuketta kotiinviemisiksi. Oli ihanaa nähdä, että Miila ja Chanel ratsastivat myös aikaa”, Rosenberg tiivistää.
Nyt ostettu Like Chanel (Like Pleasure – Lordanos) on Hof Sosathin kasvattama Chanel Onen siskon varsa. Chanel Onen tavoin se on rautias tamma, mutta hieman korkeampi.
”Siinä on enemmän hevosta", Rosenberg kuvaa.
Tamma valittiin videoiden ja Niclas Aromaan suositusten perusteella.
Asia julkistettiin viime viikonloppuna Rosenbergin Saksan matkan jälkeen.
”Kävin katsomassa sitä, ja se oli kiltti ja laadukkaan oloinen. Positiivisella mielellä koti tulevaa”, Rosenberg sanoo uudesta hevosestaan.
”Joskus niille ratsastuskouluoppilaille kannattaa olla kiltti, eikä vain tylyttää”, hän naurahtaa.

Kiviranta on tietysti tyytyväinen. Hevonen on vielä Saksassa, mutta tarkoitus on tulla sen kanssa kesän mittaan Suomen kilparadoille. Koska tamma on varsonut, sen kanssa saa kilpailla neli- ja viisivuotiaiden luokissa. Pienestä aloitetaan.
”Oikein innolla odotan. Se on raaka, hiomaton timantti, ja uskoisin, että se on vähintään riittävä”, Kiviranta myhäilee.